Unikankare - kulttuurimedia navigaatio
23.11.1998
Teksti: Anneli PerkiöKuvat: Erkki Lehmussaari

CASABLANCA PALAA MANILLAAN
Kuva: Erkki LehmussaariAurinkobaletin viime kevään menestys - Casablanca - palaa kolmeksi viikonlopuksi teatterin ohjelmistoon. Kesällä Casablanca kiersi mm. Helsingissä ja Kuopiossa, mutta nyt nähdään näillä näkymin viimeiset esitykset ovat täällä Turussa, kuten tarkoitus olikin. "Hyvä vastaanotto vaikuttaa osaltaan siihen, että Casablancaa tehdään edelleen mielellään," kertoo Raija Lehmussaari, jonka koreografia teos on.

Lehmussaari matkusti vuosi sitten Marokkoon, Casablancan kaupunkiin, imemään vaikutteita ja värejä ja ennen kaikkea musiikkia tätä teosta varten. Casablanca kertoo nimenomaan kaupungista nimeltä Casablanca, vaikka kaikkien mieleen varmaan ensiksi tulee samanniminen elokuva. Elokuvallakin on osansa teoksessa, mutta vain yksi osa. Tämän päivän värikäs ja monimuotoinen Casablanca nousee kuitenkin tärkeämmäksi elementiksi.

Teoksen ensimmäinen osa - Arabeski - kertoo islamin taiteen erikoislaatuisuudesta, jossa ihmisen elämä kuvataan vain pieneksi osaksi suurta ornamenttikuviota. Lehmussaari kertoo innostuneensa myös paikallisesta musiikista, jossa on voimakkaita vaikutteita Espanjasta (ns. andaluos-musiikki) ja berberikulttuurista. Tätä musiikkia kuullaan myös Manillassa, mutta teoksessa on myös sävellettyjä osioita. Moko Karttusen ja Seppo Wahlin sävellykset yhdistävät modernia muotokieltä kiihkeään itämaiseen rytmiikkaan. Lisäksi kuullaan tietenkin Casablanca-elokuvasta tuttuja ikivihreitä sävelmiä Moko Karttusen ja Niina Laurin esittäminä.

Kuva: Erkki LehmussaariCasablanca jää Aurinkobaletin kiireisen vuoden viimeiseksi esitykseksi, mutta ensi vuodelle onkin sitten luvassa paljon ja ihmeellistä, hymyilee Raija Lehmussaari salaperäisesti - hänellähän on ensi vuonna peräti 50-vuotistaiteilijajuhla. Vuosi alkaa kuitenkin The Hanurin pikauusintana Nuutinpäivän karnevaaleissa 13.1. Åbo Svenska Teaterissa ja jatkuu uusinnalla vuodelta 1987: Anna-Riitta Minkkinen ja Bandola-orkesteri sekä "Palanen taivasta" - ensi-ilta 10.2.


alanavigaatio