Unikankare - kulttuurimedia navigaatio
9.10.1998
Teksti: Anneli Perkiö


MAAGISTA ARKIREALISMIA

Niin sanottu maaginen realismi ei ole viehättänyt minua koskaan, mutta se magian ja suomalaisen arkirealismin sekoitus, jonka Pirjo-Riitta Tähti ja Turun Uusi Teatteri ovat Tiskivuorotunteessa onnistuneet luomaan, on varsin onnistunut yhdistelmä. Tarinahan kertoo nuoresta avioparista, Marista ja Juhasta, joiden elämässä magialla on reaalinen sijansa - Juha nimittäin haaveilee vakavissaan taikurin urasta. Tämä taas ei puolestaan ole omiaan edistämään perheen toimeentuloa, Juhaa kun ei aivan voi verrata idoliinsa Iiro Seppäseen…Epärealistiset unelmat yhdistettynä epäonnistuvaan suhdetoimintaan takaavat, ettei elämä ainakaan helppoa ole, vaikka eräs taikatemppu Juhalta kyllä onnistuukin…

Aivan täyspäiseltä ei vaikuta Marikaan, joka etsii elämäänsä - ja myös Juhan elämään - käyttöohjeita opaskirjoista ja naistenlehtien artikkeleista. Mari yrittää toteuttaa vuorollaan jokaisen pseudotieteellisen ihmissuhde-, lastenkasvatus- ja itsensäkehittämisteorian, josta vain vihiä saa. Valitettavasti vain Mari olettaa, että myös Juhalla olisi kykyä jatkuvaan itsensäkehittämiseen ja suhdeanalyysiin. Mutta Juhaa kiinnostavat käytännössä vain taikatemput ja jätkäkaverit touhuineen, vaikka halua olisikin näyttää Marin silmissä empaattiselta ja osallistuvalta perheenhuoltajalta. Tiskivuorotunne kertoo sujuvasta farssimuodostaan huolimatta melkoisen tärkeästä asiasta: siitä, miten vaikeaa ja usein epäonnistunutta voi olla miehen ja naisen välinen kommunikaatio.

Turun Uuden Teatterin intiimi tila tuo avioparin ongelmineen lähelle katsojaa, mutta tiivis tunnelma on myös tekijöidensä luomaa: Jukka Aaltosen ohjaus on kerrassaan mainio - esityksessä ei ole kuolleita hetkiä ja hupia riittää raadollisen avioliittoarjen kustannuksella. Näyttelijät esittävät ajoittain farssiksi yltyvää komediaa suhteellisen vähäeleisesti, mitä on miellyttävää seurata. Rooleista erityisesti Tarja Hemmingin Mari on tarkkaan mietitty - sisäistä harmoniaa opaskirjoista etsivä nainen paljastaa todellisen mielentilansa ahmimalla hysteerisesti milloin vaahtokarkkeja, milloin pizzaa. Rauhan hän saa vasta aromaterapiasta, joskin katsoja jää miettimään, kuinka kauan tätäkin kestää…

Eero Ahavan esittämä salaperäinen pizzakuski on myös herkullinen suoritus: juuri hän tuo esitykseen aidon maagisen ilmapiirin onnistuen kuitenkin samanaikaisesti välittämään kuvan elämään mutkattomasti suhtautuvasta luonnonlapsesta. Juha jää hieman epämääräisemmäksi, mutta jotain hyvin olennaista suomalaisen nuoren miehen hapuilusta monenlaisten roolien ristipaineessa Sami Rannila kyllä onnistuneesti ilmaisee.


Tiskivuorotunne on komedia, joka pohjautuu - maagisista elementeistä huolimatta - vankkaan totuudellisuuteen, eikä sitä voi muuta kuin lämpimästi suositella kaikille, joiden mielestä komediallakin voi olla jotain sanottavaa.

alanavigaatio