Unikankare - musiikki navigaatio
18.3.1999
Teksti: Anneli PerkiöKuvat: Willy Vainqueur (ylempi) ja Marc Mesplié


TURKU JAZZ 30 VUOTTA

Turku Jazz ry juhlistaa pyöreitä vuosiaan vallan komealla ohjelmistolla. Kunnian festivaalin aloittamisesta perjantaina 19.3. vievät paikalliset voimamme. Tomo Big Band esittää vierailevan kapellimestarinsa Heikki Sarmannon sävellyksiä Marina Palacen konsertissa, jossa solistina on saksofonisti/huilisti Juhani Aaltonen. Illan muita kokoonpanoja ovat kovassa nousussa oleva Lenni-Kalle Taipale Trio ja jo asemansa vakiinnuttanut Jukka Perkon ja Severi Pyysalon The Poppoo, jonka Varian-albumi valittiin viime vuoden parhaaksi suomalaiseksi jazz-levyksi.

Kuva Willy Vainqueur Pääesiintyjänä kuullaan lauantai-iltana 20.3. tenorisaksofonisti David Murrayta (kuva), joka on jo muodostunut käsitteeksi modernissa jazzissa. Hyvin monipuolisena ja ennakkoluulottomana muusikkona tunnettu Murray pohjaa tuotantonsa kuitenkin vahvasti traditioon. Marina Palacen konsertissa hän esiintyy Power Quartet kokoonpanossa - pianisti John Hicks, basisti Cecil McBee ja rumpali Andrew Cyrille, joten luvassa on akustisen jazzin juhlaa. Juhlaan virittäjinä toiminevat ansiokkaasti suomalaiskokoonpanot, jotka esiintyvät samassa konsertissa. Varmasti jazzillisen aloituksen illalle takaa rumpali Pauli Rukakosken The Clinic - modernin main streamin paikallinen lipunkantaja. Pianisti Jarmo Savolaisen Trio (Uffe Krokfors bassossa ja Markku Ounaskari rummuissa) ei edes villeimmissä improvisoinneissaan kadota otettaan jazzin perustana toimivista traditioista.

Kuva Marc Mesplié Toisenlaisia virtauksia voi aistia aiemmin iltapäivällä Sibelius-museon konserteissa, joista ensimmäinen kuuluu Sons et voix libres (Vapaat äänet) -kiertueeseen. Ranskalaista paahtoa tarjoaa Francois Corneloup Trio ja takuulla erilaisen elämyksen oma poikamme, pasunisti Markku Veijonsuo UMO:sta. Ensimmäistä kertaa Suomessa kuullaan haitilaissyntyistä pianisti Andrew Hilliä (kuva), jonka soolokonsertti Sibelius-museossa on varmasti tämänkertaisen Turku Jazzin nautittavimpia.

Sunnuntaina Sigyn-salissa on vuoro vielä vanhemman vuosikerran jazzpianistin: Mal Waldron esiintyy New York Trionsa kanssa: rumpalina Andrew Cyrille ja basistina Reggie Workman. Turku Jazzin feminiinistä puolta edustaa Vocal Summit -ryhmästä tuttu laulajatar Jeanne Lee, jonka yhteistyö Mal Waldronin kanssa alkoi After Hours -albumin myötä vuonna 1994.

Kolmannenkymmenennen Turku Jazzin päättää kunnianosoitus Duke Ellingtonille, jonka syntymästä tulee 29.4. kuluneeksi tasan 100 vuotta. Tuomiokirkossa sunnuntai-iltana kuullaan hänen kirkkokonsertteihinsa perustuvia Ulf Wesslenin ja Bertil Sandbergin sovituksia. Alttosaksofonisti Håkan Lewin ja urkuri Johannes Landgren ovat osoittaneet In My Solitude -projektissaan, että Herttuan muistoa kunnioittaa parhaiten pitämällä hänen teoksiaan vapaan ilmaisun inspiraationa.

alanavigaatio