Unikankare - kulttuurimedia navigaatio
11.9.1998
VARASLÄHTÖ KANNATTAA

Kaupunginorkesterin torstain (10.9.) sinfoniakonsertin alkuun on vielä tunti aikaa kun orkesterin intendentti Kalevi Kuosa tuo Oopperakahvioon kokoontuneen - lähinnä tyylikkäistä vanhemmista rouvista koostuneen - runsaslukuisen yleisön eteen näytille pari salskeaa nuorukaista. Ylikapellimestari Hannu Lintu ja viulisti Pekka Kuusisto ovat luvanneet selittää illan ohjelmiston taustoja. Viime keväänä Suuret sivulliset -konserttisarjan yhteydessä aloitetut "varaslähdöt" konsertteihin jatkuvat tiiviisti, vaikkakin epäsäännöllisesti myös tämän konserttikauden ajan.

Kuva: Seppo Nybom
Hannu Lintu ja Pekka Kuusisto valmiina illan koitokseen.
Tunnelma on rennon vapautunut, kun Pekka Kuusisto aloittaa osuutensa pyytämällä yleisöä kysymään jotain - hän kun on huono puhumaan omasta päästä. Selviää, että illan aloitusnumerona kuultava Philip Glassin viulukonsertto on Kuusistolle melko uusi kappale. Glassin konsertto on minimalistista tyyliä (joka Kuusiston mukaan tarkoittaa sitä, että toistetaan kovasti samoja asioita). Glass käyttää orkesteria hyvin taitavasti - solistin osa ei ole ihan päällimmäinen. Itse asiassa sooloviulu soittaa jossain vaiheessa orkesterin kanssa yhteen, mistä syystä Pekka Kuusisto vakuuttaa yleisölle, ettei hän ole välttämättä hakoteillä, jos sooloviulua ei kuulu - tai voihan se tietysti sitäkin tarkoittaa...

Kun Kuusisto on paennut "laittautumaan edustavaksi", on Hannu Linnun vuoro kertoa kapellimestarin tunnelmia. Lintu tuntuu jännittävän enemmän Mahlerin esittämistä, onhan tämä hänelle ensimmäinen Mahlerin sinfonia, jonka hän johtaa. Opiskeluaikoina ja vielä myöhemminkin Hannu Linnusta tuntui mahdottomalta ajatuskin johtaa Mahleria, mutta nyt toimeen tartuttuaan hän on huomannut, että Mahlerin musiikkia onkin hämmästyttävän helppo johtaa, ainakaan hän ei itse ole vielä pyörtyillyt kuin Mahler aikoinaan... Suhteellisen (toim. huomautus) helppouden taustalla onkin se seikka, että Mahler oli myös kapellimestari ja näin ollen joutui toteamaan ja ratkaisemaan useimmat vaikeudet itse. Tästä todisteena on hänen partituuriensa lukuisat yksityiskohtaiset esitysohjeet.

Hannu Lintu kertoo, että Mahler toi ensimmäisenä klassiseen musiikkiin epämääräiset lyömäsoitinefektit, jotka soitetaan ilman selkeää rytmiä. Partituurin ohjeet eivät kuitenkaan anna kaikkia vastauksia uusia soitinkokeiluja harrastaneen Mahlerin esittämiseen. Kapellimestarin on vaikea ratkaista, miltä kuulostaa lehmänkello, joka ei saa kuulostaa lehmänkellolta vaan joltain, joka tuo ihmisten mieliin sen tunnelman, jota kaukainen lehmänkellon ääni synnyttää... Tai vasara, joka ei saa kuulostaa metalliselta... (Tämä on yleensä ratkaistu proosallisesti pudottamalla suuri tukki lattiaan.)

Mahler oli neuroottinen ja maaninen hahmo, joka koki 6. sinfoniansa aiheuttaneen hänelle myöhemmin elämässä onnettomuutta. Tästä syystä sinfoniaa on alettu kutsua traagiseksi, mutta Hannu Lintu löytää siitä paljon muitakin puolia. Se on yksi suurimpia romanttisen suuntauksen teoksia, jonka emotionaalinen lataus on ainutlaatuisen intensiivinen. Siinä se poikkeaa Philip Glassin minimalismista täysin. Hannu Lintu kehottaakin yleisöä väliajalla nollaamaan kokemuksensa ja poistuu valmistautumaan urakkaansa. Yleisö puolestaan tuntuu olevan tyytyväinen hauskaan ja opettavaiseen tuokioonsa. Varaslähtö on vallan mainio juttu.

Anneli Perkiö

anneli perkiö

alanavigaatio