Unikankare - kulttuurimedia navigaatio
22.7.1998
The Ozark Mountain Daredevils

Mitä pitäisi ajatella amerikkalaisyhtyeestä, jonka basisti on käyttänyt keikoilla Suomen kiekkoleijonien pelipaitaa? Että miehellä on makua? Asiaan kuuluu kappale, jonka ainoat sanat ovat: "hey, skål!" Daredevils on siinä sivussa luonut joukon musiikkihistorian hulluimpia levynkansia, henkilökohtaisena suosikkinani "Car Over The Lake Album", joka todellakin on nimensä veroinen. Se jättää katsojan sanattomaksi.

Ozark Mountain Daredevils

Ozark Mountain Daredevils on ollut jonkinlainen amerikkalaisten oma Leningrad Cowboys; aivan pähkähullulta vaikuttava, mutta erittäin taitava yhtye. Bändi nousi tunnetuksi 70-luvun kantrirock-boomin mukana; samaan aikaan listoilla ja niiden ulkopuolella paikasta auringossa kilpailivat myös mm. Eagles, Poco, Neil Young, Firefall ja Pure Prairie League. Daredevilsin 1973 ilmestyneen ensilevyn tuotti Eaglesiakin tuottanut Glyn Johns. Tämä Englannissa studiossa äänitetty levy kuulosti varsin maantuoksuiselta positiivisessa mielessä, ja single "If you wanna get to heaven" nousi korkealle jenkkilistoilla. Moni amerikkalainen epäilemättä höristi korviaan Daredevilsin laulaessa "jos haluat nähdä enkelin, sinun on parasta ottaa selville minne sellainen on pudonnut..." Niinpä niin: "if you wanna get to heaven, you gotta raise a little hell..."

Mike Granda

Mike Granda,
Daredevils basisti
Suomi-paidassaan

Daredevils luetaan usein kantribändiksi, mutta tuo määritelmä on suunnilleen yhtä lähellä totuutta kuin Leningrad Cowboysin nimeäminen kansanmusiikkiyhtyeeksi. Keikoillaan Daredevils soittaa yhtä helposti iloista vuoristolaiskantria banjon ja viulun säestyksellä, kuin raskasta rokkiakin. Heille rajoja ei ole olemassa; on vain Ozark Mountain Daredevils-musiikkia. Siinäkin löytyy yhtymäkohta kotoisiin Leningradin lehmipoikiimme: oma juttu on oma juttu, soitetaan sitten Beethovenin viidettä taikka death-metalia.

Peruskantrissa ja suomalaisessa iskelmämusiikissa on erilaisesta sävelestä huolimatta paljon yhteistä; molemmat on tehty enemmän tanssittavaksi kuin suureksi taidenautinnoksi, ja molempia yhdistää tietty kansan syvien rivien melankolia. Työttömyyttä, sydänsuruja, aikuisten miesten ja naisten tuskaa ja tunteita. John Dillon, Steve Cash, Larry Lee ja muut Daredevilit kuvailevat musiikissaan aivan muita asioita kuin puolison petollisuutta tai hukattuja elämän valttikortteja. He kuvailevat elämän pikkuasioita, joskus absurdilla huumorilla, usein kuitenkin myös herkästi ja kauniisti. Esimerkkinä "Rosalie"; kaunis ja iloinen laulu mykästä naisesta, joka hurmaa kaikki pelkällä hymyllään. Daredevilsin kappaleissa on yleensäkin harvinaisen paljon ajatusta, joskus suoranaisen filosofoinnin rajoille asti. Tällä kertaa kuulijan järkeä ei aliarvioida. Jonkin ensikuulemalta ehkä hämäävän suoran rock-biisin "Crazy lovin'":in todella hieno rakkaudenkuvaus menisi kapakan jukeboxista kuultuna useimmille täysin hukkaan.

"If you want me to run like a thief up in the canyon... If you want me to find out what's never been told... Just show me the way, one more way... one more way!" (Crazy lovin')

Daredevilsin kantrirock on musiikkia, jota kannattaa - ja pitääkin - kuunnella ajatuksella, nauttien. Epäilemättä bändin tietynlainen samaistumattomuus honky tonkien peruspunaniskoihin on vaikeuttanut levyjen myyntiä. Monille rokkareille ja kaupunkilaisille he ovat olleet ripauksen liian lannanhajuisia - ja tietylle kantriväelle aivan liian rock. Toisaalta, Daredevils on saanut arvostusta armottoman kovana lavabändinä. Kahdeksan hullua miestä, joilla on terveen rento ote ja armoitetut soittamisen lahjat - sekä vielä suuri joukko todella hyviä biisejä... Se resepti voi vain toimia. Ei ole lainkaan huono asia, jos rokkibändin lead-kitaristi pystyy paiskaamaan soittimensa hetkeksi nurkkaan ja hauskuuttamaan yleisöä tulisella viulun tai banjon soitolla, olkihattu päässään!

On vaikea kuvitella mitään toista yhtyettä esittämään yhtä uskottavasti ensin suoraviivaisen rock-biisin, sitten pelkällä huuliharpulla aivan täyskahelin "Chicken train":in kotkotuksineen kaikkineen... Tuossa vaiheessa keikkayleisö yleensä ratkesi naurusta - ainakin kunnes Dillon & kumppanit soittivat aivan vakavalla naamalla tiukan rockbiisin siitä, miten mukavaa on jäädä saarretuksi lumen keskelle... Kun kerran on takassa tuli, keinutuoli, omenaviiniä, eikä kukaan pääse minnekään, niin yhtä hyvin sitä voi nauttia olostaan siellä lumen keskellä! Tuossa "Snowbound" biisissä tulee mukavasti esiin Ozark Mountain Daredevilsin leppoisa, maanläheinen elämänasenne. Heidän lauluissaan todella käsitellään elämän pikku asioita, yössä lentävää kehrääjälintua, kotikylän naisten tekemän kotiviinin vaaroja, tai jopa sitä miten mukavaa on huristella 50-luvun Mercuryllä takametsien kärrypolkuja ja viis veisata modernin maailman kiireistä! Juntteja Daredevilsit eivät ole; he vain pitävät elämän yksinkertaisista asioista ja kauniin kotiseutunsa vuorista. Ei liene sattumaa, että eräänkin albumin kannen valokuvissa vilisee partaisten miesten lisäksi kissoja... Se on asenne. Asenne, joka tarttuu kuulijaankin. Se saa hymyilemään: tehköön muut tuomiopäivän lauluja - mutta tämä musiikki pelastaa päivän! Ja se toimii.

The Ozark Mountain Daredevils on yhä toiminnassa ja keikkailee rapakon takana ahkerasti. Tuore albumikin "13" ilmestyi 1997. Tässäpä voisikin olla yleisöön menevä valttikortti suomalaisille rock-festivaaleille. Kiinnostuneet voivat tsekata bändin viralliset kotisivut keikka- ja bookkaustietoineen osoitteesta: http://www.ozarkdaredevils.com/

The Best Of... (A & M, kokoelma 1973-77)

Tämä vanhanpuoleinen kokoelma-CD antaa jonkinlaista makua Daredevilsistä odoteltaessa varsinaisten kovimpien albumien uudelleenjulkaisua. Mukana ovat pakolliset hitit, mm. bändin ainoa jättimenestys "Jackie Blue" ja sekalainen seurakunta muutakin. Pääpaino on yhtyeen alkuaikojen kantripitoisemmalla tuotannolla.
* * *

Don't Look Down (A & M 1977)

Tässä on suuremmin liioittelematta yksi 70-luvun parhaista rock-albumeista. Hakkaa muun muassa jonkin Eaglesin koko tuotannon ("Desperadoa" ehkä lukuunottamatta) mennen tullen. Ilmavaa, sähköistä rockia ja upeita akustisempia biisejä + hännänhuippuna bändin virtuoosimaista soittotaitoa hurjalla menolla väläyttävä kantri-instumentaali. Ei yhtään täytebiisiä - klassikko. Ja kuten arvata saattaa, myi huonosti ja on siten lähes mahdoton hankkia tänä päivänä...
* * * * *

Ozark Mountain Daredevils (RCA 1980)

Näyttää siltä, että yhtä huippulevyä piti seurata toisen. Jos edellisellä oli enää varsin vähän kantrisävyjä, tällä niitä ei ole oikeastaan lainkaan. Joku voisi ehkä valittaa bändin varhaisten albumien tietyn "kotitekoisuuden" tunnelman puuttumista; tässä on hulluttelijoiden sijaan hommissa jämäkkä, joskaan ei ryppyotsainen rokkibändi. Eipä silti tarvitse valittaa; tämä on melodista rokkia parhaimmillaan. Monipuolisia, tarttuvia biisejä, moniulotteisia sanoituksia, aivan mahtava levy, johon ei kyllästy aivan vähällä.
* * * * *

Diskografia:
The Ozark Mountain Daredevils (1973) It´s Alive

Daredevilsin maine kovana livebändinä ei ole syntynyt tyhjästä; tämä 20 biisin harvinainen tuplalive sisältää etenkin viimeisellä levynpuoliskollaan todella hienoja hetkiä.

It'll Shine When It Shines (1974)
The Car Over The Lake Album (1975)
Men From Earth (1976)
Don't Look Down (1977)
It's Alive! (2LP 1978)
Ozark Mountain Daredevils (1980)
Heart of The Country (1987)
13 (1997)


tommi hietavuo
alanavigaatio