Unikankare - kulttuurimedia navigaatio
18.4.1999
Teksti: Kaija Ilkko


TIMM TALER ELI MYYTY NAURU

Kimmo Alakunnas ja Aino RekolaTurun Ylioppilasteatterilla on valmistunut 40-vuotisjuhlavuoden kolmas ensi-ilta. Näytelmä on tarina pienestä pojasta Timm Talerista ja suurista rahoista. Se on jännittävä seikkailukertomus Timmin vaiheista, kun hän myy viattomasti naurunsa pahuudelle, mutta huomaa sitten kuitenkin, ettei ole onnellinen ilman nauruaan.

Vaikka näytelmä on suunnattu erityisesti lapsille, 10-12 -vuotiaille, se kestää noin kaksi ja puoli tuntia. Ylioppilasteatterissa on kuitenkin käytetty kiinnostavasti erilaisia kerronnan keinoja. Välillä kertoja selittää, miten tarina kehittyy ja välillä tapahtumat etenevät elokuvana. Sopivalla painotuksella saadaan kertomus kulkemaan juohevasti. Myös nukketeatteriesitys osana näytelmää on mukava ja hauska, oma tarinansa jo itsessäänkin. Hersyvän humoristiset hahmot saavat aina välillä aikaan makeat naurut ja taas jaksaa seurata juonen vakavamman puolen kehittymistä.

Kimmo Alakunnas Näytelmän lavasteet ovat yksinkertaiset ja kekseliäät. Näyttämöllä on kolme eri tasoa ja pienillä keinoilla ne muuntuvat monenlaisten tapahtumien taustaksi.

Näyttelijöille hyvin istuvat roolit jakautuvat vakaviin ja humoristisiin hahmoihin. Vakavat hahmot eivät kuitenkaan jää humorististen varjoon. Aino Rekola Timm Talerina on sopivasti poikamainen ja liikuttavan lapsellinen kasvaessaan tarinan mukana. Kimmo Alakunnas Paronina on tarinan paha. Paroni on hienostunut hahmo, mutta mahtavine kulmakarvoineen ja nauruineen kammottava pelotus. Hän tai hänen miehensä tuntuvat olevan aina paikalla jossakin hahmossa niinkuin pahuus luultavasti on oikeassakin elämässä. Timmin velipuoli Erwin ja äitipuoli sekä kolmen rosvon joukko ovat karrikoituja ja naurettavia lastennäytelmän perustyyppejä.

Mutta onneksi Timm löytää matkansa varrella todellisia ystäviä ja juuri näiden avulla saa hankittua - ei helposti, mutta kuitenkin - naurunsa takaisin. Lopulta siis paha saa palkkansa, kuten lastennäytelmässä kuuluukin.


Kaija Ilkko oli työharjoittelussa Unikankareessa 8.3.-11.4.1999.

alanavigaatio