Unikankare - kulttuurimedia navigaatio
10.11.1998
Teksti: Lasse Jalonen Kuva: Magnus Scharmanoff: Tappion tunne - A Sense of Loss 3
MIEHEN KUVIA

Valokuvakeskus Perissä on juuri avautunut mielenkiintoinen rinnakkaisnäyttely, jotka täydentävät mainiosti toisiaan. Molemmissa näyttelyissä yhdistyvät miesnäkökulma, luonto ja kuvaajan asettuminen myös kuvattavaksi.

Magnus Scharmanoffin A Sense of Loss- Tappion tunne koostuu vain kuudesta työstä johtuen siitä, että loput työt on jo ehditty myydä. Scharmanoffin työt käsittelevät miehen roolia ja niitä odotuksia, joita mieheltä odotetaan tämän päivän länsimaisessa kulttuurissa. Suurin osa valokuvista ovat kooltaan suurikokoisia, hyvin koloristisia teoksia, joissa on hyödynnetty taustarekvisiittaa ja luotu täysin oma maailmansa. Tuo maailma on pitkälti muovimainen, unelmien Hollywood, jossa kaikki ja ei mikään ovat yhtä läsnä.

Näiden kuvien päähenkilönä on mies, joka on eksyksissä oman naisensa ja luontonsa kanssa. Ristiriitaiset suorituspaineet, epätietoisuus omasta itsestään ja uupumus elämään lyövät läpi näissä kuvissa.

Magnus Scharmanoff: Tappion tunne - A Sense of Loss 3 (1996, 123 x 240 cm) Tylsää? Akateemista?

Kaikkea muuta! Tekijä kykenee lähestymään kohdettaan humoristisesti ja kyseenalaistamaan 90- luvun miehisen ahdistuksen, jossa vain tuska on olennainen osa maskuliinista kuvastoa. Vaikka Scharmanoffin töissä miehen ja naisen katseet eivät koskaan kohtaa, on ambivalenssi liitto kuitenkin läsnä ja jolle voidaan myös ilkamoida. Maailma kuuluu lopultakin niille, jotka osaavat nauraa itselleen, eivätkä kuvien miehet ole vain säälittäviä häviäjiä vahvojen naisten rinnalla. Naiset ovat yhtä epätietoisia omassa roolissaan, jossa miehinen auktoriteetti on enää muisto kultaisilta vuosikymmeniltä. Mitään hävittävää ei enää ole, mutta pieni mahdollisuus voittoon on olemassa. Jopa miehellekin.

Tuhon ruokahalu

Perin toisessa näyttelytilassa esiintyy Pekka Inkisen töitä osittain samaa tematiikkaa noudattaen. Himasen työt ovat kolmiosaisia kollaaseja, joissa kahden valokuvan lisäksi on myös jokin työhön liittyvä esine. Se voi olla vaikkapa ruuvimeisseli, joka kytkee työn arkipäivään ja sen mukanaan tuomiin väistämättömiin valintoihin.

Valokuvat taas esiintyvät pareittain, joista toinen osa edustaa H.R. Gigerin luomaa Alien hahmoa ja sen loputonta destruktiivisuutta. Toista puolta edustaa taas mies, joiden valokuvat on otettu lähinnä Inkisen perheen loma-albumista.

Alien representoi kaikkea sitä pahaa, jota teemme päivittäin luontoa kohtaan ja Inkisen edustama mies taas puolta, joka rakastaa luontoa ja sen eksistenssiä. Tuloksena on mahdoton yhtälö, joka väistämättä tuottaa tuhoa ja ristiriitaisuutta, aivan kuten miehen oma suhdekin itseensä ja ympäristöönsä.

Tässä mielessä Inkisen tuplakuvat ovat kuin jonkinlainen mentaalinen stereoskooppi, jossa kaksi elementtiä ristiriitaistavat toisensa ja lopputuloksensa syntyy jotain uutta. Mutta mitä tuo uusi on, siitä päättäköön kukin kävijä itse.

alanavigaatio