Unikankare - kuvataide navigaatio
17.6.1999
ALLEN JONES

Dynaamisista, liikkuvista ihmiskuvistaan tunnettu 1960 -luvun suuri englantilaisen pop -taiteen nimi Allen Jones on saapunut Ars Novaan. Museon kesänäyttely tarjoaa yli 50 taiteilijan työtä viimeisten parinkymmenen vuoden ajalta. Mukana on niin maalauksia, piirustuksia kuin veistoksiakin.

50 -luvun loppupuolella yhtä aikaa sekä Englannissa että Yhdysvalloissa kehittynyt pop -taide lainasi aineistoaan mm. televisiosta, elokuvasta, viikkolehdistä ja pin-up -kuvista. Se käytti hyväkseen kaupallisen taiteen ja joukkoviestinten kuvakieltä. Popin sanottiin tekevän persoonattomuudesta tyylin. Äärimmilleen tyylisuunnan kehitti Andy Warhol, joka väitti sekä teostensa että oman persoonansa olevan pelkkää pintaa.

Englantilaisen pop -taiteen tyypillisenä piirteenä on usein nähty pakkomielteenomainen eroottisuus, mikä näkyy myös Allen Jonesin taiteessa. Keskeistä Jonesille on sukupuoliroolien provokatiivinen tarkastelu. Räikeintä Jonesia ovat 60 -luvun lopun lasikuituveistokset, joissa nainen alistettiin huonekaluksi. Taiteilijan mieltymys kuvata ihonmyötäisiin asuihin ja korkeakorkoisiin kenkiin pukeutuneita naisfiguureja onkin saanut osakseen voimakasta arvostelua, erityisesti feministiliikkeen taholta.