Unikankare - kirjallisuus navigaatio
3.11.1998
Teksti: Olli Heikkonen


YHTÄ SUURTA PERHETTÄ

Kaksikymmentä vuotta sitten Juoksu Yönmaahan, intiaanirunojen tulkinnat, ja Laulu ilman hengelle, eskimorunojen valikoima, ravistivat hereille. Ensimmäistä kertaa moni havahtui huomaamaan, että alkuperäiskansoilla on oma vahva runotraditionsa. Kymmenen vuotta myöhemmin Sana ja ruokokynä, ulkoeurooppalaisen kirjallisuuden antologia, toi julkisuuteen mm. afrikkalaisten ja aasialaisten luonnonkansojen kulttuuriperintöä. Runot ja laulut jäivät kuitenkin sivuosaan, kun teos keskittyi esittelemään kansojen uskomuksia ja suullista perimätietoa.

Nyt Cultura Oy ja Palladium Kirjat ovat yksissä tuumin kustantaneet J.K. Ihalaisen tulkitseman maailmanrunouden antologian, Yön häntäluun.

Esipuheen mukaan "antologian tarkoitus on tutkia sitä valtavan monimuotoisuuden rikasta kenttää, jota maailmanrunouden pioneerit ovat meille raivanneet, ja jota modernin runon pioneerit ovat omalla tavallaan kuokkineet ja rikastaneet". Vaativa, mutta kiinnostava tehtävä.

Antologiassa esittäytyvät rinnakkain luonnonkansojen suullinen runous ja ns. moderni runo, joka nojaa eurooppalaiseen traditioon. Modernin runon edustajat ovat runouden katvealueelta. Usein he edustavat vähemmistökansaa, kuten pueblo-intiaani Simon Ortiz, tai vähemmistökulttuuria, kuten rock-muusikot Jim Morrison ja Patti Smith. Perinteisiä, kanonisoituja länsimaisia runoilijoita ei ole mukana.

Kun kuvasto on yhteistä, sujuu kanssakäyminen kivuttomasti. Antologian modernit runot kurkottavat kauas primitiiviseen tanssin ja laulun maailmaan. Ne keskustelevat alkuperäiskansojen runouden kanssa yhteisellä kielellä.

Yhtälailla alkuperäiskansojen runous kurkottaa kohti modernia. Nigerialaisten joruboiden runot ovat lähempänä nykyrunoutta kuin antologian ns. modernit runot. Ne ovat paradoksien kyllästämiä, yllätyksiä täynnä. Eshu, uskon jumala muuttaa oikean vääräksi ja väärän oikeaksi. "Eshu nukkui kuistilla / Mutta kuisti oli hänelle liian pieni. / Eshu nukkui pähkinän sisällä / vihdoinkin hän mahtui / oikaisemaan jalkansa." Tällaista olisi lukenut enemmänkin.

Antologiassa on suullista runoutta maoreilta, aboriginaaleilta, bushmanneilta, pygmeiltä, zuluilta, joruboilta, bineiltä, nomadeilta, mongoleilta, jakuuteilta, atsteekeilta, puebloilta, navajoilta, mustajaloilta, eskimoilta ja monilta muilta kansoilta. Modernien runoilijoiden määrä on lähes samanmoinen. Kun teos sisältää vielä runon gnostikoilta, luettelon egyptiläisistä jumalannimistä ja suomalaisen kansanrunon, on materiaalin määrä noin sataanviiteenkymmeneen tekstisivuun melkoinen. Keskittyminen esim. joidenkin tiettyjen kansojen tai alueiden runouteen olisi voinut olla kokoelmalle eduksi, vaikka runot tuntuvatkin toistensa seurassa viihtyvän.

Kielestä toiseen kääntäminen edellyttää jonkinasteista tulkintaa, valintojen tekemistä. Kun kääntäjä sanoo kääntämisen sijaan tulkitsevansa, hänen mahdollisuutensa tehdä valintoja kasvaa. Hän voi korostaa rytmiä ja ilmaisun ytimekkyyttä runon alkuperäisen merkityksen kustannuksella. Hiukan jää sellainen tunne, että tätä mahdollisuutta J.K. Ihalainen olisi voinut hyödyntää enemmän. Mutta kuten sanottua, kyse on valinnoista.

Maailmanrunouden antologia suorastaan vaatii seurakseen lähdeluettelon. Tässä antologiassa jokaisen runon lähde on asianmukaisesti mainittu, joskin vieläkin seikkaperäisempi selvitys runojen alkuperästä olisi kiinnostanut. Kuvalähteitä paikantaessaan lukija joutuu näkemään vaivaa. Taitettaessako kuvien sivunumerointi on luiskahtanut näin pahasti pieleen?

Pienistä puutteistaan huolimatta Yön häntäluu tuo arvokkaan lisän suomalaiseen käännöskirjallisuuteen. Se on kunnianhimoinen ja ansiokas kirja. Suosittelen tutustumista.


Yön häntäluu. Maailmanrunouden antologia. Tulkinnut J.K. Ihalainen.
Cultura Oy ja Palladium Kirjat, 1998
Arvostelu julkaistu aiemmin Tuli&Savu -runouslehden numerossa 3/98

Alanavigaatio