Unikankare - kulttuurimedia navigaatio
1.9.1998
LASTEN KULTTUURIKESKUS PAKETISSA

Lasten Kulttuurikeskus Hämeentie 15:sta kätkeytyy rakennusmuovien alle. Talosta kunnostetaan ensin ulkoseinät ja vuodenvaihteen jälkeen sisätilat, jolloin toiminta siirtyy väliaikaisesti Brinkkalan tiloihin.

Monimuotoista toimintaa eri ikäisille tekijöille ovat ohjaamassa lasten taideohjaajat Tea Langh, Pirjo Peri-Hautamäki, Eva Kyrklund ja Raimo Rytinki.

Lasten Kulttuurikeskuksen ideana on antaa lasten itse kokea ja luoda taidetta. - Olennaista on nähdä omien käsiensä lopputulos suunnittelusta valmiiseen työhön. Ilmaisun skaala on laaja. Ja teatteri voidaan pystyttää tarvittaessa, jos juuri valmistuneet marionetti-nuket sitä vaativat, kertoo Pirjo.

Oman tekemisen ohella käydään retkillä. Niitä pyritään tekemään kohteisiin, joihin suuri yleisö ei pääse. Paperipainoon, rahtilaivaan ja lennonjohtoon tutustuminen ovat laajentaneet lasten käsitystä eri ammateista. - Retki keksijä Jorma Ponkalan luo herätti ihmetystä. Voiko sillä tienata rahaa, lapset kysyivät, nauraa Tea.

Aamupäivät Lasten Kultuurikeskuksessa on varattu koulu- ja päiväkotiryhmille. Syksyn aiheina ovat olleet improvisoitu kuva- ja sattumataide sekä teatteriesitys pienen tarinan pohjalta.

Taidepaja on suunnattu kaikille halukkaille keskiviikko ja torstai iltapäivisin klo 13-17. Silloin esitellään kulttuuria, historiaa, perinnettä ja taidetta pienen tietoiskun muodossa. Alle kouluikäisten toivotaan tulevan vanhempien seurassa.

Taidekasvatuskursseilla on tehty paperia, kiinalaista tussimaalausta, öljyvärimaalausta, veistoksia, kirjan sidontaa, taidekankaan painantaa ja pidetty teatteripäivä.

- Tytöt ovat arvatenkin ehkä hieman poikia innokkaampia kävijöitä. Poikia paikalle houkuttelevat erityisesti veistokset, valokuvaus, kankaanpainanta ja nikkarointi, kertovat Tea ja Pirjo.

Vaihtuvia näyttelyitä voi käydä katsomassa kulmahuoneessa. Tällä hetkellä esittäytyy koululaisten tekemä SAALIS-näyttely, jossa sekoittuvat ympäristökäsityöt, draama ja huimat merelliset seikkailut.

Saalis-näyttely on avoinna Lasten Kulttuurikeskuksessa 30.9.1998 saakka. Ma-pe klo 12-19 ja la-su klo 11-17.


Outi Katajarinne

alanavigaatio