Unikankare - kulttuurimedia navigaatio
27.9.1998
Teksti: Tuire Junnonaho Kuva: Seppo Nybom
Kuva: Seppo Nybom 1998
Erland Cullberg
Ars Nova
26.9.-8.11.1998

KUIN TUULI PUHALTAISI

Näyttelyistä tyhjillään jonkin aikaa ollut Ars Nova -museo on syyskautensa uuden alun kunniaksi avannut ovensa merkittävän ruotsalaisen ekspressionistin, Erland Cullbergin, tuotannolle. Mukana on nelisenkymmentä taiteilijan -80-90-luvuilla synnyt- tämää maalausta sekä joitakin akvarelleja ja tussipiirustuksia. Syvä pohjoismainen, symbolistinen ekspressionismi leimaa yhä tämän vuoden 1986 Moderna Museetin näyttelyssä lopullisen läpimurtonsa tehneen taiteilijan tuotantoa.

Teoksia aistiessa ei voi olla vertaamatta mielikuviaan Anders Widoffin Cullbergista vuonna -80 ohjaamaan elokuvaan "Övermalaren" (Ylitsemaalaaja), joka kuvasi sangen onnistuneesti taiteilijan luomis- ja työskentelyprosessin kulkua.

Se, mitä syntyy, syntyy toisesta kuvasta. Eri värikerrokset ja teemat puskevat tietään pinnalle - taistelevat, voittavat ja häviävät. Hävinnyt on osa prosessia, mutta taustalla - kuin muistuma unesta, jonka tuoksun voimme yhä tuntea, mutta jota emme enää näe.

Sillä, mitä näemme, on yhteys luontoon sisällämme. Pelottavan rohkeasti johdettu sävellys saavuttaa kliimaksinsa kankaalla - sen alkusoittoa emme kuule. Maalaukset on tehty nopeasti, välittömästi, estottomasti ja intuitiota seuraten. Cullberg on myös hyvin fyysinen maalari. Fyysisyys merkitsee tässä nimenomaan kokonaisuuden ja eheyden hakemista; maalaus esittäytyy karhean raskaana, vakavana ja tummanpuhuvana aktina.

Postmodernismi on antanut ekspressionismille napakan iskun suoraan palleaan, asettanut sen kieleksi kielten joukkoon. Sopiikin kysyä: jos ekspressionismi on kieli, mitä sitten on "spontaani ja väärentämätön" luovuus tai taiteilijan subjektiivinen & emotionaalinen ilmaisumetodi, joksi sen sisällöt määriteltiin aikaisemmin? Eikö ekspressionismi enää olekaan kulkulupa alkuperään, jota kulttuuri ei ole vääristänyt?

Edvard Munchin ja Ernst Josephsonin vaikutus, primitiinen Cobra-ryhmä kera Jean Dubuffet'n "art brutin" ynnä Cullbergin opiskeluajoilta juontuva göteborgkolorismi vivahtavat biograafisina pintoina maalausten suoran emotionaalisuuden edessä. On myös kirjoitettu Cullbergin taiteen juurten löytyvän suoraan klassisen tradition ravinteikkaista maakerroksista, mikäli niitä sieltä vain osaa etsiä.

Mutta voiko villiä teeskennellä? Peter Cornellin kysymys iskee ripustuksen kappaleiksi.

lähteet:
Peter Cornellin ja Staffan Cullbergin artikkelit kirjassa
Erland Cullberg, Målningar 1986-1994 och tekningar"


alanavigaatio