Unikankare - kulttuurimedia navigaatio
23.11.1998
Teksti: Tuire JunnonahoKuvat: Seppo Nybom

Ars Nova. Ars Fennica -97 palkinnon saaneen Pauno Pohjolaisen yksityisnäyttelyn avajaiset perjantaina 13. marraskuuta 1998: näyttelyvieraat kilistelevät lasejaan. Seuraan karismaattisesti harmaantunutta lettipäistä taiteilijaa, joka kävelee yksinäisen näköisenä läpi ihmisjoukon. Kukaan ei kysy häneltä mitään. Paitsi henkilökunta, jolla olisi jatkot tiedossa. Pohjolainen kaipaa tämän jälkeen kuitenkin vain kotiin.

KARHEA ILLUUSIO

Kuva: Seppo Nybom, © 1998Varsin konkreettisella tavalla ne lyövät läpi seinien, pinnan, reliefin muotoon puristetun kolmiulotteisuuden. Hänen ajatuksensa.

Vaellan ohi jähmettyneiden, kubististen aaltojen ja Marian istuimien. Tyhjän haudan suuri mysteeri on imaista minut syvyyksiinsä jo ensimmäisessä huoneessa. Sen luota on todella vaikea yrittää irrottautua takaisin elämään.

Kuva: Seppo Nybom, © 1998Pauno Pohjolaista on usein ylistetty kyvystä luoda synteesi historiallisten ja universaalien elementtien välille, ja siinä hän onnistuu nytkin. Tällä hetkellä taiteilija kertoo etsivänsä totuutta etenkin varhaiskristillisyydestä. Pohjolaisen ortodoksinen tausta lienee syynä siihen, että esimerkiksi ristin teema on seurannut häntä aina taiteilijanuran alkuajoilta lähtien. Matkan varrella tuo symboliikka on vain saanut erilaisia merkityksiä. Materiaalin tasolla häntä on inspiroinut mm. venäläisten ikonien lehtikulta. Malevits, Bauhas ja venäläisen konstruktivismin vaikutus ylipäätään näkyvät selvästi hänen töissään.

Karhean miehekkäät, rytmikkään kömpelöt muodot saavat minut vääntelemään käsiäni: "koskenko, kosken, en koske!" Ne heijastavat hyvin myös valoa, jonka läsnäolo tuo muuten suhteellisen raskaisiin elementteihin tarpeellista ilmavuutta. Pohjolaiselle raskaus on läpikuultavaa keveyttä, liike hyvinrakennettu illuusio.

Kuva: Seppo Nybom, © 1998Ihailtavaa on myös Pohjolaisen puunkäsittelytaito. Osan teosten värityksistä tekee materiaali itse: käyttämällä esimerkiksi kahta eri puulajia rinnakkain hän on onnistunut "maalaamaan" kauniin shakkiruudukon valtaistuimen pintaan. Taiteilijan kiinnostus värinkäyttöön onkin peräisin nuoruusajoilta: hän valmistui taidemaalariksi Helsingin Taideakatemiasta vuonna 1980. Vasta vähitellen tapahtui siirtyminen maalauksista veistoksiin. Silti, yhä vielä nousevat nuo nuoruuden värit kauniin geometrisina muotoina veistosten pinnoilta esiin...


alanavigaatio