Unikankare - kulttuurimedia navigaatio
2.11.1998
Teksti: Tuire Junnonaho

Kristina Seppänen, Synnytys, 1997, keramiikka, akaatti.
Kristina Seppänen,
Synnytys, 1997,
keramiikka, akaatti.

NUORI PROMETHEUS

Keväällä -97 kuvanveistäjäksi Pohjois-Karjalan Ammattikorkeakoulusta valmistuneen Kristina Seppäsen ihanan perverssit, synnin synkistämät, hilpeän pirulliset, mielikuvituksella ja huumorilla maustetut veistokset piristävät Ateljé Kämpen syksyä.

Seppänen, joka sanoo muovanneensa pienet syntisensä samalla luomisen vimmalla kuin kreikkalaisen myytin titaani, seisoo edessäni herkullisine Gaian kasvoineen. Kun mainitsen asiasta, alkaa iloinen pulputus: Irlannissa viettämänään National College of Art and Design -opiskeluvuotena hänelle usein esitettiin kysymys lastenhankinnasta. Seppänen alkoikin pohtia, kumpi on suurempi synti, lisääntyä ja täyttää jo ylikansoitettu maa vai olla lisääntymättä ja elää elämänsä itselleen. Muinaisen kreikkalaisen uskomuksen mukaanhan aikojen alussa oli Khaos, josta syntyi maa, Gaia. Gaia sitten synnytti taivaan, Uranoksen aviopuolisokseen. Tästä liitosta syntyivät titaanit. Yksi heistä oli Prometheus, joka muovasi savesta ihmisen.

Seppänen kutsuu itseään Prometheukseksi. Katsomme toisiamme ja purskahdamme nauruun. Vaikka tapaamisemme kestää vain joitakin minuutteja, ehtii sen aikana puhe ja nauru pulputa taukoamatta. Tällaista energiapesää löytää harvoin gallerioiden kuivankaikuvilta käytäviltä. Osa Seppäsen töiden ja hänen olemuksensa teatraalisuudesta selittyykin taiteilijattaren aikaisemmalla työskentelyllä Turun kaupungin- sekä useissa eri harrastajateattereissa.

Kristina Seppänen, Berliinin muurin pitelijä, 1997, keramiikka, kivi, lasi, pala Berliinin muuria.
Kristina Seppänen,
Berliinin muurin pitelijä,
1997, keramiikka, kivi,
lasi, pala Berliinin muuria.
Mihin pääsimmekään Gaiasta? Rakusaveen, ns. korkean polton saveen, upeaan materiaaliin, jota on helppo muotoilla. Seppänen ei koskaan luonnostele paperille savesta aikomiaan töitä. Hän ei myöskään juurikaan käytä muita työkaluja kuin sormiaan ja tekee osia usein jopa silmät kiinni mieltääkseen paremmin, miltä saven muoto tuntuu. Myös saven tuoksu inspiroi häntä. Ei ihme, se onkin maan tuoksu.

Maasta päästään maatuskoihin ja Pietarin Valtiolliseen Taiteen ja Muotoilun Akatemiaan, jonne Seppäsen ajoi intohimoinen halu oppia käyttämään lasia materiaalina. Vasta paikan päälle matkustettuaan taiteilijatar kuuli omistavansa vääränlaisen viisumin, jolla ei voinut rekisteröityä maahan siellä opiskelevaksi ja jolla ei myöskään päässyt Venäjältä pois! Ahdistus synnytti "Berliinin muurin pitelijän" ja pohdinnan aiheesta "Onko ihmisellä oikeutta jakaa kansoja?".

Neljä minuuttia tulee täyteen. Energinen taiteilijatar pyörähtää ovensuusta seuraavaan tapaamiseen, josta hän kertoo olevansa jo valmiiksi myöhässä. Jään ikkunaan katsomaan. Rantatietä mennä viipottaa titaani, joka on antanut äidilleen omat kasvonsa.

KALENTERI

alanavigaatio