navigaatio
26.10.1998
Teksti: Tuire JunnonahoKuvat: Seppo Nybom
VAKUUTENA SINETTINI

Kuva: Seppo Nybom 1998 Jokainen kohtaaminen jättää jäljen. Kaikki me jätämme ympäristöömme tunnistettavia jälkiä itsestämme: nimikirjoituksia, sotuja, koodeja ja salasanoja. Tulevaisuuden tietokoneyhteiskunnassa tällaisena tunnistimena voisi toimia vaikkapa äänen- tai silmäntunnistaja taikka silkka sormenjälki.

Aboa Vetus -museossa vastikään avattu, Tukholman keskiaikamuseon ja Ruotsin valtionarkiston tuottama, näyttely keskittyy keskiaikaisiin tunnistimiin: sinetteihin ja niiden käyttöön.

Sinetti koostuu kuvasta ja tekstiosasta eli legendasta. Legenda kertoo meille sinetin omistajan. Kuva taas puhuu omaa kieltään keskiajan ihmisille helppotajuisten, symbolisten aiheiden muodossa: erilaiset ihmishahmot kuvaavat sinetin omistajan roolia, eivät itse henkilöä. Arvoaseman muuttuessa henkilölle saatettiin siis hyvinkin suunnitella uusi. Sinetit tehtiin yleensä kestävästä mehiläisvahasta, mutta esimerkiksi paavin (terävän ovaalin muotoinen) bulla oli lyijyä. Kirjeisiin sinetit ripustettiin nauhoin, ja niiden suojana olivat usein kangaspussit.

"Kirje on ainoastaan todistettu, koska minulla ei sinettiä ole"

Ketkä sitten saivat oman sinettinsä? Luonnollisesti maallisen vallan haltijat - kuninkaat, raatiherrat ja lakimiehet, joista monet käyttivat sukuvaakunaansa myös sineteissään. Esim. ratsastaja-aihe oli varattu vain kuninkaanpojille ja jaarleille. Oman sinetin puuttuessa niin kruununhallinnossa toimivat kuin maallikotkin saattoivat vallan hyvin käyttää jonkun toisen sinettiä - kunhan se vain asiakirjassa tarpeeksi selkein sanoin ilmaistiin.

Kirjeiden aiheet koskivat lähinnä maakauppoja, tilusten vaihtoja, maan lahjoittamisia ynnä muita omaisuuden panttaamiseen liittyviä asioita. Harmillinen takaisku vahvistuskirjeiden säilymisen kannalta oli vuoden 1697 linnanpalo, jonka yhteydessä monet Ruotsin keskiajan asiakirjoista tuhoutuivat tyystin.

Myös katolisen kirkon yleiset asiat hoidettiin paljolti kirjeiden välityksellä. Paavit, piispat ja munkit kirjoittivat luostareiden ja kirkkojen oikeuksista, tuomiokapitulin velvollisuuksista, sopimuksista sekä veroista. Tavallisimpia olivat kirjeet, jotka koskivat kirkolle lahjoitettua maaomaisuutta esirukouksien ja vanhuuden turvan toivossa. Vuonna 1435 laadittiin erityinen 40 päivän kiirastulelta suojaava ane niille, jotka jaksoivat käydä kirkossa tiettyinä päivinä vuodessa. Syntienanteeksisaamisen vakuutena olivat luonnollisesti kirkon edustajien sinetit.

Sinetti oli sen verran henkilökohtainen tunnistin, että usein se myös heitettiin hautaan vainajan mukana. Ei ole varmaa tietoa siitä, kuinka tavallista oli, että naiset käyttivät omaa sinettiään. Esimerkiksi leskelle kelpasi usein edesmenneen puolison "allekirjoitus", samoin erilaisten suurmiesten vaimot ja tyttäret käyttivät pääasiassa miespuolisten sukulaistensa sinettejä. Abbedissat käyttivät joko henkilökohtaista tai luostarin yleistä sinettiä. Säilyneet kirjeet naistenkin osalta käsittelevät lähinnä omaisuuden vaihtoa. Näyttelyn

helmi

Kuva: Seppo Nybomlöytyy yllättäen Keskiaikamuseo-osuuden loppusuoralta. Siinä se on: Naantalin kaupungin perustamisasiakirja vuodelta 1441 sinetteineen päivineen. Valtaneuvoston Helgån tilan Naantalin luostarille lähettämässä kirjeessä kaikille sinne asettuville myönnettiin oikeus harjoittaa vapaata kauppaa sekä nauttia ja käyttää kauppakamarin oikeuksia ja lakeja.

Näyttelyn toteutus

Katsoja johdatetaan teemaan modernin railakkaasti. Ensimmäisestä lasivitriinistä löytyvät niin museonjohtaja Minna Sartesin vanha opiskelijakortti kuin Mustanaamio sinettisormuksineenkin. Vitriinin yläpuolella oleva kirjoitus kertoo henkilökohtaisista merkeistä ja siitä, mitä ne meille tänä päivänä merkitsevät.

Itse keskiaikaisia kirjeitä pääsee museotilassa tarkastelemaan kauaksi toisistaan sijoitettujen lasivitriinien luo. Pääasiassa sinettien käyttötarkoitusteeman (eikä esim. kronologian) mukaan erilaisiin yksiköihin jaettu näyttely kiertää jostakin syystä läpi koko keskiaikaisen kaupungin. Tässä vaiheessa tulee pakostakin ihmetelleeksi, miksi.

Paljon mielenkiintoista näyttely silti tarjoaa historiasta kiinnostuneille hyväkuntoisille: mukana on esim. kaikkein vanhin Ruotsin valtionarkistosta löytyvä, huomenlahjaa käsittelevä, sinetti v:lta 1334. Raikastuksena näyttely tarjoaa myös ripauksen uutta näkökulmaa: osa sineteistä on ripustettu esille omaksi taidenäyttelykseen teemana "miniatyyritaidetta keskiajalta".


Alanavigaatio