Unikankare - kirjallisuus navigaatio
20.10.1998
Teksti: Virpi Wuori
Kuva OtavaHENKILÖKOHTAISTA ÖSTERMALMILLA

Ketä kiinnostaa lukea 400 sivua naisesta, joka rakastuu miehiin, jotka eivät välitä hänestä vähääkään tai korkeintaan yrittävät hyötyä hänestä tai nöyryyttää häntä? Tukholmalainen 34-vuotias, kirjalliset kannuksensa jo hankkinut Carina Rydberg on elämäkerrallisen romaaninsa Korkeinta kastia masokistinen sankaritar, kantakapakkansa kuningatar, kirjailija joka paljastaa onnettomat rakkautensa baarimestarille ja lukevalle yleisölle motivaationaan kosto huonosti valituille rakkauden kohteille, joilta ei vastakaikua kumpua. Pinnalliseen yöelämään kuuluvat huomiot siitä kuka tervehtii ketä, minne mennään jatkoille ja kenen kanssa, kuka saa etuoikeuden varata pöydän illaksi ruokailua varten. Henkilöt ovat enimmäkseen yössä ohi liukuvia silhuetteja, ohuita paperinukkeja.

Rydberg kuvaa selvänäköisesti, mutta psykologisesti jotenkin epäuskottavasti intialaista lomarakkauttaan Goassa ja sitten kevätrakkautta tukholmalaiseen asianajajaan PA&Co -nimisessä kantaravintolassaan. Hän hakee ikävyyksiä tieten tahtoen ja palvoo juristiaan kuin arvostelukyvytön koulutyttö. Hän piinaa itseään tekemällä tikusta asiaa ja analysoimalla katseita ja eleitä aamuyön humalaisina ja huumeisina tunteina pääsemättä suhteissaan puusta pitkään. Miksi Carina ei arvosta itseään? Miksi naiset rakastuvat renttuihin? Ikuisuuskysymyksiä, joita naisporukoissa ja ystävätärten kesken on pohdittu ja pohditaan kaikkialla.

Teoksen Carinan tarina on surullinen itsetuhoisen käyttäytymisen kuvaus. Näitä teoksia kirjoittamisen ja elämisen vaikeudesta boheemissa (tai snobistisessa) kapakkaympäristössä on kirjoitettu aina. Parhaimmillaan ne ovat kulttuurihistoriaa, harmittomimmillaan juorukronikoita. Rydberg on sujuva sanankäyttäjä, mutta huono tarinankertoja. Irrallinen katkelma Intian matkalta ja toinen kirjailijan elämään turhautumisesta ja rakkauden etsimisestä jäävät aluttomaksi ja loputtomaksi. Valkoisen paperin kammosta teoksessa ei puhuta, sen sijaan lakanakammosta: Kapakka on olohuone josta on vaikea lähteä yksinäisten lakanoiden väliin kotiin.

Myrsky vesilasissa - teoksen vastaanotto Tukholmassa

Kirjan ilmestyttyä keväällä 1997 Carina Rydberg paljasti medialle, että kysymyksessä on kosto ja että hänellä ei ole mitään kirjallista skandaalia vastaan: pääasia että romaania myydään. Hän kirjoittaa ystävistään ja tuttavistaan heidän omilla nimillään, merkitsee sosiaalisen asemansa tunnetuilla nimillä - kuulun tähän joukkoon. Myrsky on myrsky vain tukholmalaiskapakan vesilasissa. Kustantajan edustaja Eva Bonnier sanoi Aftonbladetissa, että teoksella on paljon kirjallisia ansioita (sic!) ja että kustantaja on julkistamispäätöksen tehtyään teoksen takana. Kustantaja jopa aikaisti julkistamisaikataulua parilla viikolla, koska median kiinnostus kirjaa kohtaan oli niin valtava.

Kustantaja ja kirjailija käyttivät puhdasoppisesti hyväkseen lukijoiden tirkistelynhalua, tunnustus- ja päiväkirjaromaanien kohonnutta suosiota ja lehdistöä. Carina Rydberg ja Korkeinta kastia oli yksi kevään 1997 kirjallisen keskustelun pääpuheenaiheita Ruotsissa. Romaanin julkistamista voidaan pitää tuotteistamisen kouluesimerkkinä kirjallisuusbisneksessä. Kirjalliset ansiot yksin eivät olisi riittäneet saamaan aikaan sellaista määrää otsikoita, tyylikkäitä valokuvia ja palstatilaa, jonka täytti kaikki muu paitsi kirjallisuuskritiikki.


Carina Rydberg: Korkeinta kastia, suomentanut Tarja Teva, Otava 1998, 416 s.

Alanavigaatio