Unikankare - kirjallisuus navigaatio
6.7.1999
Juha Larikka
ON ONNELLISTA ELÄÄ TÄSSÄ

Runoja, 1999


On ihanteellista elää tässä
uhrata itsensä tälle hetkelle
On onnellista olla ristiinnaulittu
omaan aikaansa kuin perhonen
yhteen onnelliseen päivään.

***

Mitä minän pitäisi

vastata
kun se näkee kuolevan
ihmisen?
Mitä minä pitäisi
tehdä
kun se tulkitsee sodan
loppuneen?
Ajatella taas jotain muuta:
miten suuria ja korkeita olivatkaan
pyramidit Egyptin rajojen ulkopuolella
ennenkuin ne hävitettiin
taivaallisella laserilla

***

Vuonna 2103 New York Crimes-lehden etusivulla

- joitakin ruumiinosia rohkeista pojistamme on
säteilytetty kuntoon takaisin taisteluun

-mannerlaatat palaavat ja dominoivat vaarallisesti
ihmiskuntaa vastaan

- yliälykkäiden geenimuunneltujen lapsien kevätjuhlat
vietetään klo 18.00 alkaen Virtuaalimuseon auditoriossa

- lyhyt elokuvia jälleensyntyneille entisessä yliopiston
labrassa

***

Runo: vielä tänään

tänään vielä eilen
tämä ruumiillistunut utopia puhui, puhuu
lintukodon viimeisellä pystyssä vapaana
olevalla jakkaralla seisoo hamppuprinssi
Runoilija
potkaisten viimeisen pallon kuolinpesänsä
maaliin
tänään vielä tänään
utopia nuortuu ja nauraa
viheltää ja villiintyy
eilisen vanhoista valokuvista on
leikattu pois rumat päät
mutta siellä istutaan jakkaroilla
näettekö
luokkakuvassa
hymyillään silakoille

***

kyberavaruudessa tavataan!
eloonjääneiden hautausmaalla tavataan!
eikö tämä olekaan luotiesitys
johnlennonin muistolle
eikä mikään kunnon virtuaalitodellisuus

***

etsin arkipäivän kaaoksesta järjestystä
viilipurkkia jääkaapin alahyllyltä,
sokeria ja suurta mikkihiiri kahvikuppiani
etsin saapuvan humalan korkinavaajaa
vähän myöhemmin sitten
luen lasitetulla parvekkeella kirjaa
jossa on hiirenkorvia
ja kahvinläikkiä
poltan paksua sikaria
kunnes perhonen lentää ohitseni
aivan tavallinen perhonen
mitään tajuamatta alkavasta
sattumanvaraisesta yhteenkuuluvuudesta
pyörremyrskyssä kuolevien aasialaisten
kanssa

***

maailmalle nato on laastari
uhrataan hiljainen enemmistö
jotta cocacolan myrkyllinen vapaus
säilyy
eikä maailma voi hävitä yhteen
korkilliseen tappavia bakteereja
maailmankaikkeuden väri säilyy
kasvoilla
sanat runosta menevät jonnekin
missä on paljon hauskempaa
onneksi mitään ei ole koskaan
enemmän
se on myönteistä
häviämättömyys
ulottuvuus tähän tulevaan
onneen
olla häviämättömien seurassa
olla osa laastaria haavoissa

***

keskeneräisyys, jatkuva luonnos
päässä - paperilla
se pitää läskini liikkeellä
mikään ei tapahtu kerralla loppuun
ei edes massojen hitaus
ettei mitään voi toisin sanoa tai tehdä
se adrenaalin ihana sirkus
suloinen solujeni small talk

***

hänen maalattujen silmiensä yläpuolella
on ambraa, atlantinsininen laulu
puhelias okran huulien maku

hän kiemurtelee avaimenreiästä sisään ja
nukkuu minun hiuksissani kuin tuttu täi

hän on syntynyt elämäntarkoitukseni,
minun vastuualueeni,
viimeinen elämäni.

***

missä on ruumiinvalvojaisten
huumori ja iloisuus, nöyryys?
tämä vastasyntynyt ruumis
valaisee meidät.
tieto rauhasta tuo laulut.
jokaisessa lippuna liehuvassa veressä
pestyssä kääriliinassa on
yhteisen tulevaisuuden nimi.
onko elinvoimaa?
kuolleille soitetaan uraanista tehtyä
musiikkia 4,5 miljardia vuotta
ja meidät halkaistaan kuin atomi
auringon siirtyessä sivuosaan.
tutkassa näkymätön lentokone
ja nämä kopioidut linnut pommittavat
rakkaudella tehtyjen valssien
tahdissa maiseman värittömäksi.

***

tämä ei ole se koodi mitä meille
syntymässä annettiin
kalmantuoksu on täynnä anteeksiantoa
niille jotka vihasivat
järjettömän lävistää musta koodi
miten pitkä matka on teho-osastolle?
lauletaan me:
ilmavirtauksista poudan pääskyset
poimivat hyttysten hiljaiset parvet
kesää katsellessa auringonkukat kasvavat
poismatkaavat enkelit siellä sikareineen
juovat ja pilviä huuliltaan puhaltavat
kesäntuoksua hiuksissaan

***

palaan joskus
ja siellä on yksi huone
jossa olimme yhtä

hän näytti enemmän
hän tahtoi enemmän
hän suuteli sokeaksi

***

bernarda alba
onko se joku hopeisiin
pukeutunut sotilas
menossa kuolemaansa
väärä vastaus!
kyllä ja ei
mitä tahdoin tien luoksesi
siellä olen elänyt
siellä olen elänyt
asumme vaienneen
poutapilven
alla
kaunis morsian itkee
aurinkotuuli vei sulhasen
mutta palautti sulhasen
sanat ja kuvat

***

nyt koskemattomien ihojen maailmassa
aamu kuoriutuu pimeydestä
puolet siitä on sarastuksen lapsia
puolet kuolemasta palanneita
puhe virtaa huuliltani
Wawai, vaiennut rakkaus
tänne hiljaiseen on matkaa

***

näen alastoman
ja sokean minäni nukkuvan
luonasi
unimaailmassa
olet heleä-ääninen samurai
joka näkee voimansa
armon,
anteeksiantamisen
pyhän lahjan

***

tule tänne rakkaudenveri
tule lennä viimeinen
tule tänne ja kuuntele
iloinen salaisuus

***

pysy tällä tähdellä
niinkuin viimeinen sana, ääni
pysy tällä tähdellä
niinkuin viimeinen ajatus, viilto
pysy tällä tähdellä
niinkuin viimeinen

***

olen kärpästen orja
kastematojen vaelluksen temppeli
olen tyrnimakkaraa ja
suloinen kolestrolipommi
olen hiivan ja kaasujen synnytyshuone
olen sinappinen sielu
kelju runoilija
ja juotettu meloni
olen se omenanhajuinen
sirpale Linnunrataa

***

Elämä on kirkas lasipää
täynnä sammalta
Ruohikolla tanssii sammakko
maistellen sinisin turpein huulin
aamuauringon viiniä
on aamu ja olen yksinäinen
saa piirtää hiilellä ikkunaan
suudella peilikuvaa

***

Rakkaus; sinä puhut asioista
joita minun on vaikea ymmärtää
Minun on taivuttava kuin tuore
oksa kun sinä isket minuun syviä
haavoja
Niistä minun on vereni imettävä
huulet kuivina ja käytävä
joenrantaan kivelle
jossa sinun tuoksusi
heinänohuena pitkin rantaa

***

myöhään eilenillalla puhuimme
ajattomuuden käsitteestä
että on onnellista elää tässä
kahvin, viinin ja ruoan ollessa läsnä
meidän sisältämme pulppusi
kirpeä rakkauden magma
tyynnyttävä heliumkaasu tuli
verisuoniin
aavistuksen verran lähempänä
jo sitä että yltää tähdenvaloon
antaa runolle elämän

***

yön kosketus muuttaa aina minut
pieneksi
minulla on linnunääni
peili kädessä
keskellä niittyä
kuunvalo iholla
rouva kesäkuun psalmikirja on
auki metsänreunassa
tuulen kylmä kahvi piristää
kuin jääpaloja ikenissä
omena taskussa menossa
luoksesi

***

okra

taivaankappaleet lähestyvät
tuliseksi maalattu valaistu nainen
tervehtii ovella
neulansilmien läpi
kuljettujen matkojen ujoudella
taivaankappaleilla ei ole varjoa
niinkuin meillä
minne niiden kiertoradojen
muistiinpanot jäävät?
okra!
pimeyden tyhjään arkkiin
minä maalaan sinut
ja vartaloidemme elonkorjuun

***

minä elän näkymättömien heimossa
rakastan, kirjoitan, maalaan, luon
ja rakastan.

***


Juha Larikka on ollut mukana monessa runoantologiassa.
Lisäksi hän on kirjoittanut näytelmiä (Haavoittuneiden Talvipuutarha),
laulutekstejä ja sketsejä. Larikka sijoittui toiseksi
J.H.Erkon runokilpailussa vuonna 1987.
juha.larikka@pp.inet.fi

Alanavigaatio