Unikankare - kulttuurimedia navigaatio
10.2.1999
Juha Larikka
VETEENKIRJOITETTU AIKA

Runoja, 1999


KAIKKEUDEN KILPARADALLA

viinilasillisen jälkeen alkaa kevät
Jumala rähmällään taivaassa
reikiä housuissa
Ilotyttöni kuu kellertää koivurunkojen
välistä
pehmeää valoa
kaikkeuden kilparadalla
pakenee paikalta elohiiri
syntymänsä horisonttiin
sydämeni musta salkku
täynnä palavaa paperia
hiivin kettuna sänkyyni kirjoittamaan
ratisevaa hiekkaa hengityksessäni
hämärän yönainen paljastaa
itsensä koko maailmalle
repii kiimaiset vaatteeni
tyhjät rivit
hiljaisena istutan viiniäni maljaan
tuokion luurankoni kannel soi
tiellä

**

SEREMONIA

Makaan sängyllä
kirjoitan runoa
Sitä ainoaa mitä hetki elämässä
merkitsee
Kynttilänliekki, muotokuvasi
Yö, yksinäisen luostari
heikot hälyäänet
Yöllä olen raakile
Rukousnauha kädessä kuljeskelen
ja pirskotan pyhää vettä
maailmaasi

**

HÄN ON SAAPUNUT ASFALTILLE

Hän on saapunut asfaltille
sormien välissä tuoretta ruohoa
kesänhedelmät ovat taivaalla
unisia marjoja
vaaleaan silkkiin käärittyjä
kuin nainen.
Tuntemattoman tanssijan läheisyys
kosmisia sisäkuvia
kuin groquis, joka muuttuu piirtäjän
etsiessä totuutta
kultaista leikkausta
Silmiensä yläpuolelta.

**

UNEN MUSTAVALKOVIILLOT

Unen mustavalkoviillot
aamun rukouksessa minä juon elämääni,
kadunkulmissa ihmiset
kuin patsaat,
puheistaan mykät pelikaanit.
Päivä ei ole unta
aamun tarkka-ampuja silmä lepää
pilvimuodostelmassa.
Minä juon kellossa
myös kuolemaani.
Joka päivä joku hirttosilmukka
lahoaa.
Joka päivä sidotaan uusia
unien mustavalkotaivaassa.

**

NAINEN

Oi maailmojen kujeilujen riemua.
Huonosta alustaan huolimatta
Loi Jumala estetiikkaa kylkiluusta.

**

RUNO

Salli kuolla rehellisyydessä
sydämeen ripustettuna kyltti
tupakkaa polttavaa patologia varten
"savuton vyöhyke alkaa tästä"
sinivalkoisin huulin hymyilen
kloroformia suupielessä
desifioitu homo sapiens
laulan brolio la lola lala lola

**

MAZEPPA

miten Mazeppa nukkuu
vielä sidottuna
märkään hiekkaan väsyvän
hevosen selässä
tuulta väistäen
Mazeppa, mustan albatrossin
kuolemaa ennustaen
huulet odottaen
elävää humalluttavaa
suudelmaa

**

Minä erottelen suuria ja pieniä tunteita.
Panen pääni hirttoköyteen,
jonka toisessa päässä on silmukkasi.
Juoksemme eri suuntiin.
Tunnetta.
Missä minä elän nyt?
Pidän ihmisiä kädestä kiinni
ja itken.

**

Nainen joka ei itke on samurai.
Mies joka itkee on samurai.

**

ENTÄ JOS

Entä jos vihreällä niityllä
tapetaan ihminen, jota
rakastat.
Onko se kaksikielinen
hiljaisuus.
Entä jos ihminen kävelee
toisen luo ja
suutelee luvattomasti.

**

Laulu: Zen - filosofiaa 1.

Älä huuda minun nimeä
hyväksy sisäinen itsenäisyys
ala luurangostasi nousta
Siivilöi asioista olennainen
rakenna uusi kokonaisuus
kulje valaistua käytävää
Synny ja huuda rakkauden
geishaa ja jousiampujaa
Vähän uudestisyntymää
vähän olemassaoloa
vähän valaistumista
Älä kosketa minua
anna minulle yksinäisyys
kasvata ihosi sisään
se pieni epäjumala
piirrä hiilellä ikkunaan
miten hyvä on elää
suudella omaa kuvaa
geishaa ja jousiampujaa
Vähän uudestisyntymää
vähän olemassaoloa
vähän valaistumista
Älä sammuta sähkövaloja
anna punainen ja kostea
tule kuin viiva ihmiseen
se hullu ja uneksiva
päivä ei ole olemassa
yö ei synnytä minua
hiukseni tulee luoksesi
ja tuoksuu vapaudelta

**

RUNOUS

Runouden huoneessa
matkii ajatus
unen maisemaa, etsii
infrapunalla
haavoittuvaa runoilijan
sydäntä.
Runouden huoneessa
tammisella pöydällä
on haukansulasta tehty
kirjoituksen miekka,
se värähtelee sanoja
kuin uraani,
ja polttaa kuvan.

**

Olemme yhteinen aikakausi
veteenkirjoitettu aika
Tämä Rakkaus,
ennennäkemätön kuin uni.
Asumme toisissamme alastomina
kuin metsä.
Me olemme täällä pysähtyneenä
Hiljaisuudessa
käsi kädessä
Huulet toisia etsien
Taivaanmeren
tyynen kaikkeuden kolossa
Meissäkin on Jumalan maisema
hidas mullan liike
savesta lihaksi muovailtu
syntymämerkki
joka jää leijumaan

**

Ensin on rakkauden pelko
Pelko rakkauteen
Sitten on rakkauden tunteminen
Pelko tuntemiseen
Ja kun on varmuus että rakastaa
On menettämisen pelko
Lopulta on Rakkauden Helvetti
jossa pelkää omistavansa
Ei pelkää menettää
koska on täysin varma
Ja alkaa vain Rakastaa
Rakastaa ainutkertaisesti

**


Juha Larikka on ollut mukana monessa runoantologiassa.
Lisäksi hän on kirjoittanut näytelmiä (Haavoittuneiden Talvipuutarha),
laulutekstejä ja sketsejä. Larikka sijoittui toiseksi
J.H.Erkon runokilpailussa vuonna 1987.
juha.larikka@pp.inet.fi

alanavigaatio