Unikankare - kulttuurimedia navigaatio
23.11.1998
Kari Tanskanen: AISTIT
Novellisarja, 1997

II osa


MÄÄRÄNPÄÄ EI TUNTEMATON

Eliah Cochlea havahtui. Kirkas, sokaiseva valo ryöpsähti astronautin yliherkille verkkokalvoille. Hän oli ELOSSA. "Kummaa", Eliah huomasi puhuvansa ääneen, "ei kuulu mitään"!
Hän kohdisti katseensa valolähdettä päin. Aurinkohan se; mutta missä Maa?

* * *

Arat Askenski ahkeroi touhuissaan, mutta hänen ajatuksensa olivat toisaalla. "Miltähän tuntuisi olla kuuro?", hän piruuksissaan uteli itsekseen. Tietokone odotti kärsivällisesti Aratin komentoa.
Ja se tuli.

* * *

Hän pakeni ainoan henkensä edestä. N i i t ä. Miksi niitä kutsuttiinkaan? 'Kissoiksi'. Mutta ne eivät olleet mitään tavallisia Felineä kiltisti popsivia, kehrääviä joka kodin karvakorvaisia päivänsäteitä. Ne olivat älykkäitä, isoja ja verenhimoisia saalistajia. Jonkun idioottimaisten geneettis-biologisten ihmis/kissa-kokeiden epäonnistuneita tuotoksia. Nyt NE olivat irrallaan koko mantereella ja lisääntyivät ripeästi. Liian ripeästi...
Hän saapui ikimetsän reunaan. Ei kuulunut mitään. Hän yritti terästää kuuloaan - ei auttanut. Hän pysähtyi. Hengitys rahisi tervankyllästämissä keuhkoissa, tupakointi vaarantaa terveytesi. Paskat. Ne vaarantavat terveytesi. Hämmentävä hiljaisuus vallitsi. Hän istuutui kannolle. Katseli ja kuulosteli ympärilleen. Surinaa. Ininää. Lentäviä verenhimoisia hyönteisiä kerääntyi hikisen pakenijan ympärille, mutta se ei häirinnyt. Ne olivat eksyneet hänen kannoiltaan - ainakin vähäksi aikaa.


Eliah leijaili hiljakseen avaruudessa. Turvavaijeri-pirulainen oli mennyt katkeamaan, onneksi ei muuta.
Avaruuspuku toimi ja hän pystyi ajattelemaan normaaliin selkeään tapaansa. Eliah otti ja virnisti leveästi mielessään oivaltaessaan tilanteen naurettavan mielettömyyden.
ELO:n "Last Train To London" alkoi jytistä, kun Eliah kytki avaruuspukunsa audio-soittimen päälle. Sehän toimii! Juna on tainnut kyllä jo mennä. Menevähkö, vauhdikas piisi. Jeff Lynnen kirjavalaatuista '79-tuotantoa. Avaruuspuvun tässä mallissa ei - vahinko mikä vahinko - ole silmälappuvideoliitäntää. Eipä silti: mukavaa, että rutiininomaiselle aurinkopaneelin korjausreissulle tuli otettua mukaan edes yksi äänitetallenne. "Telephone Line". Kenellepä sitä soittaisi? Kuuleeko Houston?

* * *

"KÄYNNISTÄ: KORVA/KUULO".
Ääniaalto saapuu ulkokorvaan ja siirtyy tärykalvon kautta keskikorvan läpi. Korvatorvet huolehtivat ilmanpaineen samana pysymisestä tärykalvon molemmin puolin. Lopulta tärykalvon värähtely siirtyy sisäkorvaan kolmen erittäin herkän luun - vasaran, alasimen ja jalustimen - yhteistyönä.
Sisäkorvassa värähtely kulkee nk. soikean ikkunan kalvon läpi. Koska kalvo on paljon tärykalvoa pienempi, ääni voimistuu. Sisäkorvassa on monimutkainen ohuiden kalvoputkien muodostama labyrintti, jossa varsinainen kuulokoneisto eli simpukka nesteen täyttämine kanavineen ja Cortin elimineen sijaitsee.
Soikean ikkunan värähtely leviää nesteeseen, painaa Cortin elintä ja ärsyttää herkkiä karvasolujen karvoja, jotka lähettävät viestin aivojen päälaenlohkoon. Cortin elin voi havaita äänen voimakkuutta sekä taajuuksia 20-20000 värähdystä sekunnissa.

* * *

Hän oli väsynyt. Pakoreissu oli kestänyt jo yli 9 tuntia, ja melkein koko ajan hän oli ollut jalkautuneena. Ne pirulaisihmiskissat. Ihmisenkokoisia kissan loistavine metsästysaisteineen ja kunnioitusta herättävine kynsineen. Korvalehdet olivat ainakin viisi kertaa suuremmat kuin normaali-ihmisellä. Se selitti osaksi niiden aavemaisen, pelkoa ja kauhua herättävän saaliin paikannuskyvyn. Ja ihmiset olivat niiden saalista. Ei enää KiteKatia tai muita kissan gourmet-valmisruokaherkkuja. Ehtaa, raakaa ja veristä ihmislihaa sen olla pitää.
Pimeys laskeutui metsän ylle. Ilta vaihtui yöksi. Susi ulvahti jossain kaukana. Hän havahtui unestaan. Ilta oli viileä. Häntä alkoi paleltaa, ja nälkäkin oli. Silti oli parempi olla nälissään kuin tulla syödyksi. Sarkastis-filosofinen ajatus ei nyt paljoa vatsaa täyttänyt.
Kurnau.
Kissa?
K u r n a u.
Ei sentään. Vatsahan se vain kurni.
Uskaltaisiko nukahtaa?
Otetaan riski.

"Turn To Stone". Eliah naurahti - väkinäisesti. Meteoriitteja, niitähän k o k o kirotun työikänsä on saanut varoa; ja nyt tulee yksi ja katkaisee turvavaijerin. Kuin olisi veitsellä spagettia katkonut. "Shine A Little Love". Loistavaa, loistoa! Eliah Cochleaa alkoi naurattaa hysteerisesti. ELO goes to disco! Miksi Jeff Lynne sävelsi tällaista paskaa? Levy-yhtiön kanssa tehty levytyssopimus piti pitää? Muuta selitystä en keksi. Nälkä...
"Mr. Blue Sky". Monenvärisiä taivaita olen nähnyt, ja hekumallisen taivaallisia hetkiä olen kokenut yliaistillisen vaimoni sylissä. Enää en pääse hänen kosteaan hetteikköönsä litiseviä ääniä 99-vuotiaalla luotaimellani irrottelemaan. Nyyh.
"Mr. Radio". Innovatiivista alkuaikojen ELO-soundia. I love it! Saatana! Akku ei enää riitä radion kytkemiseen päälle. Radio, rakas radio! Miksen heti tullut ajatelleeksi! Olen tulossa seniiliksi, tahtoo myöhäiseläkkeelle!

Aamu. Hän heräsi nukuttuaan levottoman yön. Unistaan normaaliin tapaansa hän ei muistanut mitään, mikä lienee etenkin nykytilanteessa pelkästään eduksi. N i i s t ä saa kauhun väristyksiä aivan riittävästi jo valveilla ollessaan. Ne ovat kissoja, jos joku olisi sattunut unohtamaan. Hän ei. Ihme kyllä, ei.
Näin aamusella metsä vaikutti oikein viihtyisältä. Linnut laulaa sirittivät, heinäsirkat virittelivät viulujaan - Dvo akin viulukonserttoako harjoittivat? Kuulosti mainiolta. Hän nousi seisomaan sammalmättäältä ja venytteli jäykistyneitä raajojaan. Äkkiä kuului äänekäs naukaisu.
Läheltä. Kovin läheltä. Pelottavan läheltä. Hän virtsasi vuolaasti housuihinsa. Muisti kuitenkin maastoutua. M o n t a niitä on? Yleensä ne liikkuvat ja saalistavat yksin. Joskus niillä on tapana liittoutua, se niitä ihmisomituisuuksia. Hän lähti ryömimään. Hitaasti metri metriltä hän hivuttautui kohti suojaa.
Suojaa? Mitä suojaa? Hänhän oli ansassa! Hän kohotti kaljua päätään. MIAU!

"Showdown". ELO-hitti vuodelta seitsemänkymmentäjotain. Jeff Lynne oli silloin luovuutensa kukkuloilla: sävelkynästä irtosi mestariteoksia liukuhihnatahtiin. Eliah kirosi taas kerran huonoa tuuriaan. Miksi tulin lähteneeksi sukkulalennolle yksin? Luulinko olevani joku yli-ihminen? Tyhmyydestä yleensä sakotetaan! Sitä vastaan pitäisi rokottaa!

"One Summer Dream". Avaruudessa ei ole vuodenaikoja. Avaruuden tyhjössä ei pysty nauttimaan peipposen viserryksestä, ei yhdestäkään kauniista äänestä. Avaruudessa kuuloaisti on tarpeeton - paitsi jos sattui olemaan avaruuspuvun sisällä kuten Eliah Cochlea. Ja ainoa ilonaihe oli ELO:n audionauhoite. "So Serious".

* * *

Arat Askenski pohdiskeli kuulemisen problematiikkaa hyvin ansaitulla vapaavuorollaan. Kaikkea ei ole hyvä kuulla, toisaalta ihmisen kuuloalue on hyvin rajallinen. Olisi mielenkiintoista, jos pystyisi säätelemään kuuloaan täysin mielensä mukaan. Jos luonnostelisi vuokaavion rajoittamattoman kuulon säätelystä...

* * *

Se katsoi häntä suoraan korviin. Hän oivalsi hetkensä koittaneen. Kissaihmisolento naukaisi kerran ja iski hänet tajuttomaksi etutassullaan. Toinen sekasikiöviritelmä ampaisi puolijuoksua paikalle. Olennot tarttuivat tassuillaan hänen korviinsa. Olennot vilkaisivat nopeasti toisiinsa. Niitä hymyilitti. Ne olivat onnistuneet -jälleen.
Hän tuli tajuihinsa ja näki ne. Hän ei kuullut mitään. Korvien tilalla oli vain kaksi veristä, ammottavaa reikää. Kalloluu oli irvokkaasti näkyvissä. Hän karjaisi tuskasta ja menetti uudelleen tajuntansa.
Ne olivat menettäneet mielenkiintonsa häneen. Korvia ei korvaa mikään. Lisäksi ne maistuvat makeilta. Ne nousivat karvaisille jaloilleen ja hölkkäsivät hitaasti pois.

"Hold On Tight". Eliah katseli Maata. Se kimalteli upeana näennäisesti hänen alapuolellaan. Turvavaijerista ei käynyt kiinnipitäminen. Vain muistoihin saattoi enää tarrautua. Niitä oli sekä ylevöittäviä että oksettavia.
ELO-ääninauhoite alkoi kuulostaa epävireiseltä. Akku ilmeisesti osoitti ehtymisen merkkejä. Eliah tiesi vallan hyvin, että avaruuspuku ohjelmoidaan siten, että elintoimintojen ylläpidon kannalta tärkeitä toimintoja jatketaan niin pitkään kuin vain on mahdollista. Audio-soitin ei kuulunut elintärkeisiin. Harmi. Täytynee valittaa puvun valmistajalle.
"No Way Out". Lynnen ylijäämäpiisi kahdeksankymmentäluvulta, ei kelvannut millekään albumille. Surkea kipale.
Eliah Cochleaa väsytti. Päivä oli ollut perin epäonnekas. Hän vilkaisi Aurinkoon. Se loisti häikäisevästi ja loistaisi vielä monta miljardia vuotta. Maan määränpää oli myös tiedossa, se palaisi aikanaan poroksi. ELO-yhtyeen briljantti nokkamies Jeff Lynne oli sittenkin erehtynyt: "Destination Unknown".
"Mama"...


SISÄLLYSLUETTELO
I osa | III osa | IV osa | V osa

alanavigaatio