Unikankare - kulttuurimedia navigaatio
15.12.2000
Kari Tanskanen: JOUTILAISUUSINTITUUTTI
Novellisarja, 2000


1. Pimeys

Kukin mieltäköön kauneuden ja rumuuden samassa kohteessa omalla ainutkertaisella tavallaan.

* * *

Arat Askenski astui ulos kadulle. Myöhäisilta oli vähitellen vaihtumassa yöksi, kaupungin ikuisesti loistavat neonvalot saivat androidin yömoodin kytkeytymään päälle. Arat tiesi, että huvittelu-iloittelu olisi nyt syrjäyttävä iloittelun. Androidit oli muinoin ohjelmoitu noudattamaan suurin piirtein ihmisten ajankäyttötapoja, ja yö oli varattu aistinautintojen maksimoinnin ajaksi. Tietty minuuttimäärä oli suunniteltu käytettäväksi lisääntymisriittien imitointiin. Androidit olivat ohjelmiensa ja suorittimiensa kilttejä ja lojaaleja orjia.

Pimeys iski Aratin tunnesuorittimeen. Loput kaksikymmentäneljä suoritinta päättivät yhteistuumin kytkeytyä rinnan, jotta niiden kuormitus pienenisi minimiin. Maksimaalista laskutehoa ei nyt todellakaan tarvittaisi, standardisarjakytkyyn voitaisiin palata aamun valjetessa... tai tarvittaessa. Arat huomasi ensimmäistä kertaa reagoivansa pimeyteen, tähtitaivaan tuike haltioitti hänet - tuolta minäkin olen peräisin, tuonne minäkin olen vastedes alati kaipaava. Otava, kuinka kaunis oletkaan! Täydellinen! Kaupungin neonvalot häiritsivät tarkempaa havainnointia, Arat tiesi osaavansa ulkoa koko näkyvän taivaankannen tähtikartan ja tähtien väliset etäisyydet... mitä helvettiä!

Joku oli törmännyt häneen. Arat kaatui - fyysisesti.
"Anteeksi, miljoonasti anteeksi", törmääjä mutisi vältellen Aratin katsetta.
"On syytäkin pyytää!" Arat tiuskaisi.
"Ei kai 'sattunut' pahasti?" törmääjä uteli nolona.
Arat kömpi ylös. Saatanan idiootti, mistähän tuokin on lähtöisin, kun ei vaivaudu edes pitämään näkimiään auki.
"Eipä tässä mitään hätää ole."

Rinnankytkeytynyt Arat hillitsi vaivoin mielensä ja piti kielensä kurissa. Tunnesuoritin kuitenkin nikotteli ylikierroksin ja olisi ollut valmis vaikka eliminoimaan mokoman törmäilijän. Arat ohjasi puolet vakiosuorittimistaan sarjakytkyyn. Se riitti. Tunnesiru rauhoittui. Aratin mielenrauha palautui. Hän paljasti purimensa ja väläytti leveän hymyn. Liian leveän?
"Oma oli vikani, kun annoin katseeni harhailla tuolla tapaa pitkin taivaita. Pitäisi olla tarkkaavaisempi, etenkin näin pimeään aikaan."

"Ei, kyllä syy oli täysin minun. Pyydän saada tarjota jotain korvatakseni aiheuttamani riesan." Nyt Arat lähes suuttui. Tunnesuoritin olikin paljon vahvempi kuin hän oli kuvitellut... vai oliko hän kyennyt kuvittelemaan mitään? Kuvittelu oli aina liitetty ihmisiin, ja androidien perusohjelmiin sellaisia omituisuuksia ei oltu koskaan koodattu. Ei ennen Arat Askenskia...
"Tottahan toki. Mielelläni otan vastaan ystävällisesti esitetyn kutsun saada nauttia virvokkeesta älykkäässä seurassa."

"Hienoa, minä riemuitsen! Tuossa parinsadan metrin päässä on oivallinen ravintola, siellä tarjottava metanolipurilainen vie kielenkin mukanaan ruoansulatussysteemiin."
Arat kiroili - mielessään. Häntä ärsytti erityisesti törmääjän teennäinen puhetapa. Mitähän vuosimallia tuon idiootin ohjelmat mahtavat olla? Yksi nykyajan suurimpia ongelmia olikin elähtäneitten softien päivitysversioitten aivan kohtuuttomat hinnat. Halvat piraattikopiot, ne kannatti kyllä kiertää niin kaukaa kuin mahdollista, jos halusi säilyttää hitusenkin itsekunnioitusta. Tuo lattean niljakas hyväkäs, kenties hän tarjoaa mahdollisuuden testata tunnesirun rajoja? Toivottavasti siru ei vain simahda tai provosoi tekemään mitään kaduttavaa... metanolipurilainen?
"Kuulostaa erittäin houkuttelevalta... ja mitä me tässä enää seisoskellaan? Näytähän tietä, uusi ystäväni… mikä muuten on nimenne... minun on Arat, Arat Askenski."

Kaupunki oli pimentynyt. Ainoastaan öiset neonvalot loistivat kilpaa tähtien kanssa. Kaksi androidia asteli verkkaan kohti ravintola Egopurilaista. Muutoin laitakaupungin katu oli liki autio, suurin osa asukkaista oli siirtynyt 'nauttimaan' huvituksista. Kaikenlaista oli tarjolla, ihan mitä tahansa androidit vain pystyivät 'himoitsemaan'.

Etäisen liikekeskuksen metallinhohtoisten pilvenpiirtäjien kimmellys, sen Arat kykeni nyt ensimmäistä kertaa kuvittelemaan…

* * *

…äkisti Aratin tajunnan täytti kaikki aistimet turruttava räjähdys, kolmesataa metriä korkea jättiläisrakennus pirstoutui pieniksi palasiksi. Androidien osia kimpoili ympäriinsä, virtapiirejä, suorittimia . . . näennäisinferno pääsi valloilleen… Liikekeskusta ei enää ollut… Aratin mielessä. Aistimet, mikä hirvittävä voima niissä piilikään!

* * *

"Perillä ollaan."
Törmääjä avasi oven Aratille, hämmästyttävän kohtelias ele.
"Kiitos", Arat urahti ykskantaan ja astui sisään valoisaan eteiseen.

Arat havainnoi: Eipä kovinkaan kummoinen paikka, tuskin omasta aloitteesta vierailisin täällä, lisäksi väkeä on korkeintaan sali puolillaan. Kaksi tähteä viidestä, se olkoon lopullinen arvioni.
Arat mietti: mutta ei unohdeta kummallista metanolipurilaista, joka saa suorittimeni vikisemään uteliaisuudesta: onkohan se kaupungin viimeisin villitys ja kuinka olen onnistunut välttymään kuulemasta mokomasta kulinaarisesta... hmm... miten sen määrittelisi... olkoon. Olenko ollut 'poissa' liian kauan?
"Istuudummeko tuonne?" Arat kysyi viitaten kädellään kohti salin perimmäistä nurkkaloosia. Törmääjä virnisti myöntävän vastauksen, sinnepä siis.

Arat asteli hämärään nurkkaukseen ja istuutui. Nurkkaloosin penkki oli upottavan pehmeä. Törmääjä asettui istumaan Aratia vastapäätä.
"Siis kaksi metanolipurilaista, juotavaahan niitten kanssa harvemmin tarvitsee. Ei mutta, minkälainen täystörppö olenkaan, enhän minä ole edes esittäytynyt! Nimeni on Inuup Tipl ja sinähän olit Arat, Arat Askenski. Eikö se niin ollut?"

"Mukava tutustua, sinä mitä oivin androidi Inuup, todellakin ennen kokemattoman hauskaa!"
Arat ojensi kätensä. Törmääjän puristus oli pehmeä, ällöttävän pehmeä. Tunnesiru reagoi, Arat tunsi kyyneleen pyrkivän ulos vasemman näkimen kyynelkanavasta. Myös oikean-puoleinen keinosilmä vuodatti kyyneleen, joka vierähti Aratin poskelle...

* * *

Äiti! Hän huomasi olevansa synnytyskanavassa. Sykkivä lämmin onkalo, josta olisi syytä päästä ulos mitä pikimmin, ulos valoon pimeästä ahdistavasta tilasta. Tuolla! Kajastaa valoa, sinne! Äiti, minä olen tulossa.

* * *

"Hei, mikä sinulle tuli? Toimintahäiriö?"
Arat havahtui. Kokosi suorittimensa, ajoi pikadiagnostiikkaohjelman: kaikki suorittimet sarjakytkyyn. Laskentatehoa lisää peliin niin tunnesiru rauhoittuu. Ainakin syytä olisi, ei moinen vetistely sovi aikuisandroidille. Ennenkokematonta, hävettävää. Ja vielä ventovieraan seurassa! Arat väläytti hymyn, väkinäisen. Meneekö läpi?

"Toimintahäiriö hyvinkin. Olen äskettäin päivittänyt KAIKKI ohjelmani, ja noita jumittumisia sattuu toistuvasti. Korjauspakettia täytynee vielä viilata hitusen, mutta tätähän tämä toiminta on. Kai sinullakin - saanko sinutella? - systeemit välillä pätkii?"

Inuup näytti nielevän Aratin selityksen sellaisenaan, koska hän tyytyi hymyilemään totisesti, androidimaisen jäykästi. Inuup taisi olla vanhahkoa vuosikertaa. Kenties jo viimeisen päivityksen kokenut, toimintansa loppua vääjäämättä lähestyvä veteraani?

"Missähän ateriamme viipyy?" Arat huomasi kysyvänsä, "ei kai me vain unohdettu tilata keskustelun tii-mellyksessä?" Arat päästi ilmoille hillitysti hersyvän naurahduksen. Se kevensi ilmapiiriä. Inuupin totinen ilme vaihtui nolostukseksi.

"Taisimme unohtaa, mutta ei hätiä, minä menen ja hoidan homman!"
Inuup nousi ja asteli tilauskonsolin luo. Arat katseli ympärilleen. Ravintolaan oli ilmaantunut lisää väkeä, vain muutama paikka oli enää vapaana. Laitakaupungin metanolipurilainen taitaa olla jonkin sortin pop-tuote, jota tullaan maistamaan keskustasta saakka...

* * *

…kiljuntaa, ulvontaa, pimeys oli langennut romahtaneen rakennuksen ylle, yksikään valo ei enää palanut, hälytysajoneuvot kiitivät kohti onnettomuuspaikkaa - oliko se onnettomuus? - mahdollisten pahimman välttäneiden auttamiseksi.

* * *

"Tässähän nämä kaivatut herkut sitten ovat, alahan lappaa omaasi kitusiin!" Inuup istuutui paikalleen ja asetti lautaset aterioitsijoiden eteen. Arat tarkastelemaan annostaan: värittömässä nesteessä, lienee metanolia, lillui ei-kovin-houkuttelevan näköinen sämpylä!

Ei helvetti! Suostuuko joku nauttimaan tällaista töhnää? Arat nosti katseensa ja oli pudottaa näkimensä. Inuup nimittäin ahmi omaa annostaan siihen tapaan, ettei Arat ollut moista gastronomista performanssia koskaan aiemmin nähnyt: Inuup oli tunkenut koko sämpylän suuhunsa ja ryysti iljettävää nestettä suoraan lautaselta. Johan oli veitikalla käytöstavat!

"Noinko se on tarkoitus märehtää?" Arat sai inholtaan kysytyksi.
Inuup ei ollut kuulevinaan, eikä tainnut kuulla tai edes tajuta mitään. Ekstaasi oli vallannut androidiveteraanin kaikki suorittimet.

"Hei, vastaa nyt asialliseen kysymykseen" Arat toisti, ärtyneesti. Ei reaktiota. Vetikö metanoli suorittimet tukkoon? Ja noin nopeasti? Arat tarttui molemmin käsin Inuupia kasvoista. Tämän näkimet olivat aivan sameat.

"Yrititkö sinä androidin paskiainen myrkyttää minut?!" Arat karjaisi.
Inuup ei tajunnut mistään mitään. Pimeys oli vallannut Inuupin liki koko toimivaisen. Arat otti toisella kädellään tukevan otteen Inuupin niskasta. Toinen käsi tarrautui liki tiedottoman androidin otsaan.

Nopea nykäys taaksepäin.
Inuupin pää taittui taakse, kevytmetalliset niskanikamat olivat katkenneet. Lopullinen pimeys valtasi Inuupin.
Arat nousi seisomaan ja käveli tyynenä ulos ravintolasta. Tunnesuoritin hyrisi kauniin rytmikkäästi.


TANSKANEN | SEURAAVA JAKSO

alanavigaatio