Unikankare - kirjallisuus navigaatio
25.10.1999
Osa II

Lars Florin istahti puiselle keittiöjakkaralle. Lars tunsi olonsa väsyneeksi, väsyneemmäksi kuin koskaan. Kenties väsyneemmäksi kuin hän saattoi kuvitellakaan.
Miten hän oli saattanut polttaa OMAN saunansa? Hän ei jaksanut käsittää.
Pelastusmiehistön esimies oli ollut asiallinen tyyppi, nuori ja tehokas. Ainakin 10 vuotta Larsia nuorempi.
Empaattinenkin sammutustyön ammattilainen oli ollut, häneltä oli liiennyt rypäs lohdun sanoja.
Esimies oli luvannut palata asiaan, jahka tulipalon syttymissyy selviää. Jos palo osoittautuu tahallaan sytytetyksi, siirtyy tapaus poliisin tutkittavaksi mahdollisena tuhopolttona, näin esimies oli Larsia valistanut. Lars oli kuunnellut mieli turtana, menetyksensä murtamana.
POLIISIN TUTKITTAVAKSI!
Larsin teki mieli pillittää ilosta muistellessaan pelastusmiehistön esimiehen ohimennen mainitsemaa kahta tiettyä sanaa, mitkä olivat iskostuneet pyromaanin mieleen erityisen hyvin.
Koskaan aiemmin ei poliisi ollut tutkinut hänen yöllisiä puuhiaan, ainakaan Lars ei tiennyt näin käyneen, ja hän oli sentään harrastanut tulileikkejä lapsuudestaan saakka. Klassiset lapsuuden tulitikkuleikit olivat johtaneet Larsin palvomaan tulta.
Liekkien rätinä, se oli hänelle pyhä ääni - ikonimainen palvonnan kohde. Ääni, jota hän kuunteli Sony Walkman Sport -soittimessaan matkalla työhön, matkalla ihan kaikkialle…

THE DOORS -yhtyeen "Light My Fire" alkoi soida. Lars havahtui aatoksistaan.
Kuka? Mitä? Missä?
Hän vilkaisi ympärilleen. Hänhän asui yksin tässä 50-luvulla rakennetussa rintamamiestalossa, jonka hän oli ostanut 2 vuotta sitten hämmästyttävän halvalla. Remonttia oli pitänyt tehdä usean kuukauden ajan, mutta nyt Lars oli hyvin tyytyväinen asuinoloihinsa. Hän oli ylpeä Kulokuja 12 -nimisen kiinteistön omistaja.
Hän vilkaisi uudelleen ympärilleen. Ei ketään.
Hän nousi seisomaan ja meni olohuoneeseen, josta rytmikäs ja tarttuva musiikki pauhasi kotistereoiden hifikaiuttimista. Jim Morrisonin maaginen ääni vangitsi Larsin, se naulasi pyromaanin niille jalansijoille kuin fakiirin neulamattoon.
Kummallista. Käsittämätöntä. Miksi?
Lars istahti pehmeään, ruskealla kankaalla päällystettyyn nojatuoliin. Hänen ajatuksensa alkoivat harhailla. Oliko hän alkanut kuulla harhoja?

"LIGHT MY FIRE".
LIGHT MY FIRE, LIGHT MY FIRE, FIRE… FIRE… FIRE…

Hän ei omistanut ainuttakaan THE DOORSIN levyä. Lars piti enemmän klassisesta kuin pop-musiikista. The Beatles menetteli, The Rolling Stonesia hän ei voinut sietää. Igor Stravinski, venäläis-syntyinen säveltäjä, oli Larsin suurin suosikki.
"Firebird". Siinä vasta musiikkia.

Kello oli 4:23.
Lars Florin nukahti.
Uupunut pyromaani vajosi uneen, ihanan kuohkeaan olotilaan. Yön tapahtumat olivat olleet Larsille liikaa. Miehen aivot kaipasivat lepoa.
THE DOORSIN "Light My Fire" jatkoi soimistaan - uudestaan ja uudestaan.

Aamu valkeni.
Lars havahtui ja vilkuili ympärilleen: mitä ihmettä hän teki olohuoneen nojatuolissa päällysvaatteet yllään ja kengät jalassaan?
Olihan hän muutamana yönä sammunut lempituoliinsa nautittuaan rahtusen liikaa viskiä, muttei koskaan NIINÄ hektisen toiminnan öinä.
EI KOSKAAN!
Hän nousi seisomaan - jalat kantoivat - ja laahusti aamuvirtsalle: rakkopirulainen jaksoi aina muistuttaa olemassaolostaan.
Kahvia, sitä on nyt saatava, muuten tämä päänsärky tappaa minut. Lars meni keittiöön ja vilkaisi seinäkelloa - 7:45.
Oliko se jo tosiaan noin paljon? Onneksi tänään ei ollut työpäivä.
Lars laittoi kahvinkeittimen porisemaan, istahti pöydän ääreen ja katsoi ulos ikkunasta.
EI OLE TOTTA, TUO EI VOI OLLA TOTTA, KUKA HELVETTI?!!!
Lars Florin purskahti itkuun, kyyneleet virtasivat miehen poskia pitkin.
Hän muisti.
Hän muisti kaiken hyvin s e l k e ä s t i.
Kuinka hän oli saattanut erehtyä? Oliko hän ollut liian humalassa?
Ei, NIINÄ iltoina ja öinä hän ei koskaan juonut viskiä. Ei koskaan ennen operaatiota!
Silkka vahinko, kohtalon hervoton oikku. Lars oli jo nuoresta pitäen tiennyt uskovansa kohtaloon. Nyt kohtalo oli kuitenkin pettänyt Larsin pahemman kerran. Mies nyyhkytti ja ulisi kuin teuraaksi vietävä sika…
Minun rakas saunani! Palanut maan tasalle, ja minä itse olen sen polttanut.
Vimmastunut pyromaani hakkasi nyrkeillään pöydän pintaa, heilutti päätään edestakaisin ja mylväisi niin kovaa kuin pystyi.
JA TÄNÄÄN PITI OLLA SAUNOMISPÄIVÄ!!!!!!

Kahvi oli valmista.
Larsin nyyhkytys oli vaimentunut.
Nyt oli aika koota itsensä, olla taas homo sapiens -lajin ylväs edustaja. Lars nousi pöydästä, otti mukin astiakaapista, kaatoi mukin täyteen ja siemaisi kuumaa juomaa: hyvää…
HYVÄÄ!
Mikä tässä muka on hyvää?
Kaikki on päin helvettiä!
Kohta ilmaantuu poliisi ja pidättää minut oman saunani tuhopoltosta, sillä kaiketi sekin on rangaistava teko. Toisaalta, kai minä saan tehdä omaisuudelleni mitä haluan. Ei, kyllä ne keksivät jonkin mitättömän tekosyyn saadakseen minut edesvastuuseen. Väittävät taatusti, että palo olisi saattanut laajeta ties kuinka tuhoisaksi ja ihmishenkiä vaativaksi ilman palokunnan erityisen oivallista toimintaa. Kyllä minä ne rikostutkijat tunnen, ei siinä paljon pysty pullikoimaan vastaan…
Ilokseen Lars huomasi pystyvänsä taas loogiseen ajatteluun. Kahvi, siunattu kahvi, se auttoi jälleen kerran pyromaanirukan tolpilleen ja järkiinsä. Lars vilkaisi keittiön ikkunasta pihalle, näki saunan rauniot eikä enää pillahtanut itkuun.
Sää näytti kelvokkaalta, ei sataa vihmonut. Lars päätti pistäytyä aamukävelyllä, saunomisongelmaan olisi keksittävä pikainen ratkaisu, reipas happihölkkä saa nyt avittaa.
Lars marssi eteiseen ja saman tien ulos - pukeutuahan ei nyt tarvinnut, pikku lohtu tässä ex-saunan kiukaan tuhkapesässä.
Lars hymyili ajatukselleen.
Kyllä minä vielä tänään saunon tai nimeni ei ole Lars Florin.

-2-

jatkuu..