Unikankare - kulttuurimedia navigaatio
13.7.2004
Kari Tanskanen: NEPPU, OLEPA KILTTI!
Novelli, 2002


Linja-auton heliumjarrut tirskahtivat. Ajokin taka- ja keskiovi suhahti auki. Metalliset portaat niiasivat notkeasti. Mustaan maihinnousutakkiin pukeutunut Väinö Kankaro loikkasi pysäkille. Lumi pöllähti leikkisästi, korealaisvalmisteinen auto jatkoi ohjelmoitua matkaansa; aikataulussa on pysyttävä sohjohidasteisesta kelistä huolimatta.

Alkuperäissuunnitelman aikataulussa on pysyttävä muuten…muuten ei tule mitään.

Muuten mistään ei enää tule mitään!

Väinö tihrusti kostean lumisateen kyllästämään iltaan, käänsi selkänsä etääntyvälle linja-autolle. Tuuli imeytyi kasvoihin. Hän nykäisi mustan, vaimonsa kutoman kommandopipon otsalle. Helpotti, ilkeä ihon pistely lientyi hitusen.

Liikkeelle. Reippaasti matkaan. Hautausmaan kautta oikaisten, kuten ennenkin. On tullut aika.

Reppu!

Väinö seisahtui kuin näkymättömään, formaldehydiltä löyhkäävään kevytkuitulevyseinään. Hän kurotti mustan hansikkaan lämmittämän oikean käden selän puolelle, käsi kopeloi: siinä, siinä se on! Kohouma vihreän maihinnousutakin päällä, repun sisällä: tarvittava.

Hymy, olkain ihanan kipeä niksautus, villasukan peittämän nilkan sulokas ojennus; vihaisen sielun lihasten lempeä pakotus.

Minä olen nyt valmis. Minä olen tulossa.

Vapaus…”

 

…affenpinseri, afgaaninvinttikoira, airedalenterrieri, akita, alaskanmalamuutti, alpenländische dachsbracke, amerikancockerspanieli, amerikanstaffordshirenterrieri, anatolianpaimenkoira, appenzellinpaimenkoira, australiankarjakoira, australiankelpie, australianpaimenkoira, australianterrieri, basenji, basset hound, beagle …

 

”Sisään rientäkää, tehkää hyvin.”

Tylsistynyt, valkoinen kuppi-istuin huljautti Väinö Kankaron sulavasti seisaalle. Mies saapasteli puolipallonmuotoisen, valkeaksi maalatun odotushuoneen halki terveyskeskuksen päivystävän psykologin huoneen ovelle. Tohtori, nelikymppinen symppisvaikutelmaa ammatikseen huokuva ruskeahiuksinen nainen, ojensi kätensä. Väinö tuuppasi hikisen kouransa etutanaan ja puristi naisen kämmentä kärkkäästi.

Älä anna kallonkutistelijan hämätä. Älä anna sellaista vaikutelmaa, että sinusta voisi luulla, ettet hallitse itseäsi…ettet ole kunnossa, vaikka näyttäisitkin...

Nainen kääntyi rivakasti muodikkailla korkokengillään ja asteli hitaasti pöytänsä taakse. Istuutui.

”Tulkaa. Sulkekaa ovi perässänne, kiitos.”

Väinö havahtui.  Kohtelias, heh…tyylikkäät rillit…ja kait tämä sitten on niin luottamuksellista, ettei passaa jättää oveakaan seljälleen, hih, minähän tässä uhri olen, minä tahdon koko maailman tietävän, mitä minun vaimolleni on tehty, sinä halvatun apulaisjohtaja…halpamaisuuden sileäsäärinen ruumiillistuma…minä salvon, minä nakerran edamjuustoa…kilon möhkäleen kerrallaan…suutelen suussa sulavaa jalopenakasvustoa…

”Suokaa anteeksi. En ole oma itseni. Jouduin eilen käymään ruumishuoneella varmistamassa…vaimoni…enkä vielä ole ihan kunnossa…yöunetkin jäivät, valvoimme, koirani ja…minä, onneksi…”

”…aivan rauhallisesti, herra Kankaro. Meillä ei ole kiirettä. Istukaa ja kertokaa mikä miestä painaa.”

Väinö totteli. Naisen katse rauhoitti, hellää sympatiaa tihkui psykologin jokaisesta silmänräpäytyksestä. Väinö tunsi rauhoittuvansa, sihisten ja kihisten…alushousut — vielä ei ole vaihtopäivä!

”Mistä aloitan?”

”Siitä mikä teille parhaiten sopii. Ja jos teille käy, niin voidaanko sinutella? Minä olen Tanja.”

Väinö nyökkäsi ja ryhtyi tilittämään.

Tohtori käynnisti taksamittarin, iltalisä lähti kipittämään.

 

…beauceron, bedlingtoninterrieri, bergamasco, bichon havanais, bokseri, bolognese, bordeuaxindoggi, bordercollie, bostoninterrieri, bouvier, bracco italiano, brasilianterrieri, bretoni, briard, broholmer, buhund, bullmastiffi, bullterrieri, cairnterrieri, cane corso, ceskyterrieri, chow chow, cockerspanieli…

 

E-Volvo nautiskeli ja ehti kuin ehtikin sekunnin vanhoilla vihreillä risteyksen läpi. Kuljettaja lisäsi vauhtia, palaveri olisi alkava viiden minuutin päästä, eikä pääjohtaja suvaitse myöhästymisiä, paitsi korkeintaan itseltään — ja vain tuottoisina päivinä.

Koiranmuonatehdas Potufood Oy:n apulaisjohtaja Mikael X. Svenström räpsäytti retro-DVD-soittimen päälle.

Klassista Metallicaa.

…tää on elämää, tää on suurenmoista…kohta klaniukkeli jorisee omiaan ja mä hieron persvak…

RYSKIS!

Mikä se oli? Mikä helvetti se oli?

Svenström jarrutti. Nyyhkyttäen ajokki nytkähti ja pysähtyi hautausmaan portin kohdalle. Etuistuin rääkäisi. 

Ulos. Kömmi kartsalle…

Tumma, silmämääräisesti ihmisenmuotoinen mytty lojui ajoradalla noin kolmenkymmenen metrin päässä Volvon takapuskurista. Mies kiersi auton etupuolelle. Etulokasuojassa oli verinen tahra.

Ajoinks mä jonkun yli? Voi vehnänen…nyt…

Svenström tarttui käsillä polviinsa, taivutti ylväästi päätään ja antoi tyylikkäästi ylen.

Gourmet-vatsalaukkunsa täydeltä.

Lähestyvän ambulanssin hysteerinen ulvonta voimistui.

 

…dalmatiankoira, dandie dinmontinterrieri, dobermanni, dreeveri, englanninbulldoggi, englanninsetteri, entlebuchinpaimenkoira, espanjanmastiffi, espanjanvesikoira, estrelanvuoristokoira, etelävenäjänpaimenkoira, eurasier, faaraokoira, filedspanieli, gordoninsetteri, griffon belge…

 

”Nyt on kiidettävä. Muuten myöhästyn.”

Väinö sipaisi lehtsikan off-asentoon, nousi ruokapöydän äärestä, leivänmurut lennähtivät lattialle. Neppu pinkaisi pöydän alle, se tykkäsi nuolla isännän muruset valkoiselta linoleumlattialta.

”Isin pikkuruinen, tuus toviks tänne, niin rapsutan sua korvien takaa.”

Irene ilmestyi keittiön ovelle. ”Väiski! Ethän unohda eväitä! Ne ovat jääkaapissa, maalaismaksamakkaraa, edamjuustoa, kevytmaitoa ja jälkkäriksi kevytvalkosuklaapatukka.”

Väinö ei kuullut. Hän keskittyi koiran paijaamiseen.

”Väinö!”

Naisen ääni kohosi kuukausi sitten asennettuun kattopanelointiin, itsevalaiseva juupajokinen himmeli huojahteli kevyesti, ilmavirta kuljetti leppoisan pölyhiukkasen Nepun kuonolle.

 Koira haukahti, Väinö aivasti. Talven ensimmäinen flunssa-aalto oli kaatanut leegion kollegoita petiin. Munko vuoro?

”Niin? Pitkät kalsarit on jalassa, ne Ressu-kuvioiset, jotka lämmittää mukavasti…”

Väinö lopetti lemmikin rapsutuksen, oikaisi selkänsä ja sukasteli vaimonsa eteen. Avasi suunsa ja — ÄTSII! Räkäklöntti pullahti esiin ja jäi lillumaan poskelle.

”Mies, oot sä…mahoton. Kuinka olenkaan voinut päätyä vaimoksesi?”

Väinö ei vastannut vaan nyppäisi housuntaskusta kertakäyttönenäliinan ja pyyhki kasvonsa. Virnisti poikamaisesti, kuusikymppinen mies.

”Rakkaudesta kenties? Eihän kukaan voi mua vihata?” Et sinä ainakaan, ikinuppuseni.”

Lehtsikkä piippasi kahdesti.

Linja-auto oli startannut päätepysäkillä, Väinöllä olisi kolmisen minuuttia aikaa ehtiä bussiin.

”Hei sitten, suurenmoinen höpönassumurmelini. Iltaan.”

Ovi sulkeutui harmistuneesti.

Irene räpytteli silmiään, piilolinssi kirveli taas, ja istahti vahakankaalla päällystetyn ruokapöydän ääreen.

Miehen tämänpäiväiset eväät olivat yhä jääkaapissa.

 

…grönlanninkoira, harmaa norjanhirvikoira, hovawart, ibizanpodenco, irlanninvesispanieli, islanninlammaskoira, isomünsterinseisoja, isovillakoira, italianvinttikoira, itäsiperianlaika, jackrusselinterrieri…

 

Osastopäällikkö huikkasi käytävältä.

Väinö keskeytti tarkistusanalyysin teon ja singahti käytävään.

Osastopäällikön vieressä könötti vieras, hujoppi. Väinö kohautti olkiaan. Lihaksia kiristi eilisen punttisalisession jäljiltä.

”Saanko esitellä, tässä on yhtiön uusi apulaisjohtaja Mikael Svenström ja tämä on Väinö Kankaro, johtava laborantti.”

Svenström ojensi kätensä. ”Kutsu vain Mikeksi, niin muutkin tekee.”

Nuoren miehen hymy välkehti, partavettä oli pursotettu säästelemättä.

Väinö puristi miehen kättä, lujaa.

”Suokaa anteeksi, mulla on kriittinen kalkkipitoisuusanalyysi kesken, ja tahtoisin mennä jatkamaan…”

”…ei millään muotoa, minä vaadin saada tarjota lounaan Väinölle. Väikkäkö lempinimesi on? Seppo, sinähän voit pyytää jotakuta tekemään Väinön kalkkiksen loppuun.”

Osastopäällikkö, miniviiksinen — ei vahaa — käytäväbyrokraatti, josta alaisillaan ei ollut inhaa sanottavaa, näytti neuvottomalta, katseensa anoi Väinön tukea, ja Väinö, firman vanhin ja pisimpään palvellut, päästi hänet piinasta.

”Herra apulaisjohtaja. Minä kieltäydyn lounaasta. Analyysi on yhtiön tuloksenteon kannalta ensiarvoisen tärkeä. Paljon merkittävämpi kuin tyrkyttämänne lounas. Suokaa anteeksi.”

 

…kaanaankoira, karjalankarhukoira, katalonianpaimenkoira, kaukasianpaimenkoira…

 

   Väinö kiristi tahtia. Lähestyi hautausmaan porttia, vierustontin keltatiilisen montessoripäiväkodin sisävalot olivat sammutetut. Pihalyhdyt sentään loistivat. Lapsoset oli haettu hoidosta, nauttivat parhaillaan iltapalaa, nukkumaanmenon hetki koittava…

Vaan ei minulla!

Kyynel pyrki kanavastaan esille, viheliäisen viiman tekosia, alituinen vastatuuleen puskeminen. Tämänkin surkeuden juodun kokemaan!

Väinö pysähtyi. Kuulosteli. Tasainen liikenteen humina turrutti kuulon, tylsytti herkimpien äänisävyjen tajunnan.

Hautuumaan portti. Käynti toiselle puolelle.

Uskallanko? Mitä höpiset, totta kai uskallat!

Suu kiristyi janaksi.

Kielisuudelma…kaipaan sua, Irene!

Mies avasi portin ja pujahti sisään hyiseen kalmistokompleksiin.

Herra apulaisjohtaja…kuten Sanassakin…

”Minä poljin heidät vihassani, tallasin heidät kiivaudessani, ja niin pirskui heidän verensä vaatteilleni, ja minä tahrasin koko pukuni, sillä koston päivä oli minun mielessäni ja minun lunastettujeni vuosi oli tullut.”

Irene, minä rakastan sinua! Iäti!!

Vapaus on…”

 

…keeshond, kerrynterrieri, keskikokoinen villakoira, kiharakarvainen noutaja, kiinanharjakoira, kiinanpalatsikoira, kleinspitz, komondor, kooikerhondje, kromfohrländer, kultainennoutaja…

 

Nainen polki rivakasti. Kurvasi bussipysäkin editse, oli törmätä lastenvaunuja työntävään tuulipukuiseen naiseen — varoisit vähän, vanhus! — kiihdytti, jalat pyörittivät seitsenvaihteisen polkimia minkä kerkesivät.

Hoppu.

Nastarenkaat parkuivat, talvipyöräilijä ei tuntenut sääliä vaan vaihtoi kutoselle, mähän oon kondiksessa. Olohuoneessa jököttävä kuntopyörä oli ollut fiksu hankinta.

Irenen suupielet kääntyivät yläviistoon. Hyvä Väinö!

Liikennevalo vaihtui punaiseksi. Irene vilkaisi sivulleen, painoi jarrukahvat pohjaan. Ajokki niiasi ja pysähtyi kuuliaisesti suojatien eteen. Autojono matoi lumista ajorataa pitkin hautausmaan suuntaan.

Enää ei pitkälti, pian saat evääsi… missä kynykkä, pitää ilmoittaa, että osaa tulla portille vastaan, touhottava vartija ei kuitenkaan päästä sisälle asti, vaikka on…

VIHREÄ!

Ihana vihreä.

Irene vaihtoi kolmoselta neloselle. Enää kilometri, suoraa tietä, pois alta lumikikkareet.

Eturengas ulvaisi, räjähti. Kuumaa kumia sinkoutui joka suuntaan.

Irene horjahti vasemmalle, kaatui.

Ajorata, ei, ei, ei, ei…

Siniharmaa E-Volvo lähestyi. Lujaa.

Irene ei ehtinyt väistää. Auto törmäsi häneen inhosta määkäisten, puskurit lennättivät naisen katukiveystä vasten.

Eväät…Väinö…renkaan piti…

Irvokkaasti vääntynyt takapyörä pyörähti viimeisen kerran. Irenen sydän pysähtyi. Mempakkonsa räsähti — Corpus Recyclis Inc. — lähetti kolme vuotta sitten talletetun kierrätystoiveen ja sulki itsensä.

 

 …kuvasz, kääpiöbullterrieri, kääpiöpinseri, kääpiösnautseri, kääpiövillakoira, labradorinnoutaja…

 

”Antakaa mun soittaa! Pakko ilmoittaa pääjohtajalle missä oon, teillä ei oo oikeutta estää…”

”Hiljaa”, ärjäisi vanhempi konstaapeli, ”olkaa hetki vaiti. Te ette taida tajuta, mistä on kyse. Tai ette halua.”

Mikael X. Svenström huokaisi, muljautti alastomia silmämuniaan ja näytti kärsivältä.

”Uskokaa jo, mä en voinut sille mitään…en nähny mitään. Mä olin just multiprosessoimassa iltapäivän markkinointidivisioonan presentaatiota, kun…niin…”, apulaisjohtaja jatkoi vuodatustaan.

Vanhempi konstaapeli avasi poliisiauton takapenkin oven ja kömpi ulos. Antaa muhia liemessään, kyllä se vielä…

Svenström veivasi ikkunan auki.

”Herra konstaapeli, antakaa mun soittaa, olkaa niin ystävällinen. En tartte kuin viisi minuuttia, niin selvitän dilemman.”

Alipäällystössä neljä vuotta palvellut naispoliisi nosti kätensä ylös, kääntyi ympäri, kaivoi kynäkän esiin ja ojensi sen Svenströmille.

”Kolme minuuttia. Saatte kolme minuuttia. Sen jälkeen lähdemme laitokselle juttelemaan. Meidän on laadittava virallinen pöytäkirja tapahtumasta, ja vaikka olisitte kuinka syytön tahansa, niin sitä ette voi kiistää, että olette…”

”…voi kiitos, kiitos, neiti konstaapeli…vai rouvako jo mahdatte olla? Ja jos joskus sattuisi…niin meidän tehtaamme turvallisuusosastolla saattaisi olla teille sopiva paikka, etenkin kun…”

”…herra Svenström, soittakaa jo se puhelunne, minä pyydän.”

Mikael X. Svenström väläytti etukultahammasriviään. ”Minä kiitän.”

Apulaisjohtaja valitsi numeron. Vastaaja ähkäisi.

”Herra pääjohtaja, Svenström tässä. En pääse tämänpäiväiseen johtoryhmän kokoukseen harmillisen yliajotapahtuman johdosta. Pyydän, että siirrätte raaka-aineen uushankintakysymyksen seuraavaan palaveriin. Emme voi jatkaa tekoluujauhon käyttöä, se tulee liian kalliiksi, me tarvitsemme ehtaa kamaa ja meidän on pakko toimia aggressiivisesti ja ripeästi, jotta kilpailijat eivät pysy…”

KLIK!

Puhelu katkesi.

 

…lagotto romagnalo, lakelandinterrieri, landseer, lapinporokoira, leonberginkoira, lhasa apso, lunnikoira, länsigöötanmaanpystykorva, länsisiperianlaika, lövchen, maltankoira…

 

Raastuvanoikeuden tuomari, valkotukkainen seitsenkymppinen punk-musiikin ystävä, istuutui. Vilkaisi edessään seisovia asianosaisia ja nyökkäsi. ”Istukaa.”

Väinö Kankaroa väsytti ja nälätti. Viisituntinen päätösistunto ilman lounastaukoa ei tehnyt verensokerille hyvää. Ja siellä hyväkäs istuu ja hivelee rasvaisia mursunviiksiään…pääsisinpä hivauttamaan…ja kuvittelee pääsevänsä vastuusta noin vain, kyllä se hymy hyytyy ennen kuin…

Tuomari rykäisi.

”Jutussa V.Kankaro vastaan M.Svenström on tullut tuomion julistamisen aika. Kantaja ja vastaaja nouskoot tolpilleen.”

Väinö vilkaisi sivulleen ja ponkaisi seisaalleen. Apulaisjohtaja röhnötti tuolilla eikä tehnyt elettäkään noustakseen.

Että kehtaa ja jos…

Tuoli nipisti. Svenström ponkaisi jaloilleen. Testosteroni lemahti, pahalle.

”Öhöm…raastuvanoikeus katsoo, että vastaaja…öh…Mikael Svenström ei voinut eikä saattanut aavistaa, että kantajan Väinö Kankaron kyseisessä onnettomuudessa menehtyneen vaimon Irene Kankaron ajaman polkupyörän eturengas räjähtää ja että vaimo suistuu Svenströmin eteen ajoradalle. Öh…siispä raastuvanoikeus ei voi tuomita Svenströmiä kantajan vaatimaan vankeusrangaistukseen saatikka korvauksiin. Sen sijaan…öh... raastuvanoikeus neuvoo Väinö Kankaroa hakemaan korvausta eturenkaan valmistajalta, joka oli luvannut myymänsä tuotteen olevan räjähtämätön kaikissa ajo-oloissa. Raastuvanoikeuden päätöksestä…öh…voi valittaa hovioikeuteen, valitusaika alkaa tästä hetkestä ja kestää niin kauan kuin Euroopan Liittovaltion laissa ja asetuksissa on säädetty. Juttu on loppuun käsitelty. Istunto on päättynyt.”

Tuomari kopautti jykevän puunuijan lastulevypöytään. Leikkisä suikale lennähti parketille Väinön tuolin eteen. Svenström avustajineen luikki tiehensä, valkoiset hännystakit lattiaa lanaten, hilpeästi hyristen.

Väinö lyyhistyi muovituolille. Hartiat nyykähtivät, nousivat, jännittyivät, terästyivät.

Tämä ei jää…tämä ei todellakaan jää tähän. Minä...

W. A. Mozartin Requiemin alkutahdit tulvahtivat oikeussalin kattopaneeleista.

 

manchesterinterrieri, mastiffi, meksikonkarvatonkoira, mittelspitz…

 

”…saako olla juotavaa? Minä voin pyytää vastaanottovirkailijaa…”

”…ei, ei tarvitse vaivautua. Minä voin ihan mainiosti, oloihin nähden ja siihen nähden, etten enää koskaan saa nauttia kasvislasagnea vaimoni kanssa. Ja kaikki on sen…sen juipin syytä!”

Väinö Kankaro vaikeni ja jäi tuijottamaan eteensä. Tanja Kuoppa-Suzuki sulki silmänsä, nojautui istuimellaan taaksepäin eikä tiennyt mitä sanoa. Lohdutuksen sanoja tunnin syytänyt, hyödyttömän turhauman irti nirhaamista tarjonnut, ja nyt virvokekuppostakin. Pitäisikö: ikeniin tarraava toffeekarkki vai käytännön kepponen?

Psykologi nousi seisomaan ja onnuskeli Väinön viereen. Vasen korkokenkä hiersi jalkapöytää — osta suuremmat! — enkä osta!

Nainen kumartui ja taputti Väinöä olalle. Mies tärisi, oli alkanut pillittää. Kyyneleet kostuttivat samettihousuisia reisitaskuja.

”Väinö, minä en tiedä mitä tehdä. Voisin pyytää Yliopistollisen Klinikan johtavaa egofrustraatiotutkijaa juttelemaan kanssasi, mutta luulen, ettei sekään auttaisi yhtään. Sinun on alettava unohtaa. Mikään muu ei tehoa.”

Mies vavahti. Nosti päänsä pystyyn, silmät punoittivat, hikikyynelcocktail kimmelsi poskilla. Nenästä valui räkää, suupielet nyykähtivät. Sanat kieltäytyivät tulemasta, vihan sokaisema tuleva entinen laborantti kääntyi psykologin suuntaan ja sylkäisi. Nesteikäs purkaus lätsähti Tanjan rintamukseen.

”Siinä teille egoni ehtaa frustraatiota! Nuolkaa, lipittäkää! Minä olen saanut tarpeekseni tästä lässytyksestä. Mitä kello on? Minä tahdon lähteä kotiin ruokkimaan koirani.”

Väinö ponkaisi ylös. Tuoli kaatui. Selkänoja vinkaisi, kirosi.

Hiljaa! Ei sanaakaan…

Väinö kääntyi, saapasteli ovelle, avasi oven, seisahtui, epäröi…

”Herra Kankaro, mikä unohtui?”

Ei mikään, ei mikään tärkeä, vain turhanpäiväinen anteeksipyyntö, jota te ette edes ansaitse, jota minä en…IRENE!

LÄISKIS.

Väinö oli poissa. 

Psykologi istahti tuolilleen, otti nenäliinan kirjoituspöydän lukittavasta ylälaatikosta ja kuivasi puseronsa rintamuksen. Nyyhkäisi. Pesuun menee

 

 …mopsi, mudi, mustaterrieri, napolinmastiffi, newfoundlandinkoira, norfolkinterrieri, norwichinterrieri, novascotiannoutaja, owczarek podhalanski, papillon…

 

Siilitukkainen Mikael X. Svenström päivitti mempakkoaan. Euroja näytti tupsahtaneen tilille sovittu määrä, onneksi huru-ukko sentään maksoi optiot ajoissa. Hän selasi kalenteriosiota eteenpäin…palaveri Väinö Kankaron kanssa kello 13:45…mikä hitsin palaveri? Kuka sellaisen tälle päivälle järkännyt…sen kanssa halua olla tekemisissä, olkoon vaikka millainen virtuoosi luujauhon jalostamisessa…UKKO!

Kello rykäisi hienostuneesti: 13:45.

Sihteeri avasi oven ja saattoi Väinön funkkisvierastuolin viereen.

”Herra apulaisjohtaja, johtava laborantti Kankaro.”

Svenström ei ojentanut kättään, Kankaro ei istuutunut. Ulkona tihuutti marrastöhnää. Havupuiden oksat kahisivat, hautausmaalta kantautui työn ääniä. Kaivurit tyhjensivät hautojen sisältöjä.

  ”Herra apulaisjohtaja, olen täällä pääjohtajan toivomuksesta. Tunnen hänet pitkältä ajalta, ja hän pyysi minua henkilökohtaisesti tulemaan luoksenne ja pyytämään anteeksi taannoista, sanoisinko jopa epämiellyttävää professionaalista konfliktiamme.”

Väinö vaikeni ja jäi odottamaan apulaisjohtajan reaktiota.

Viisi minuuttia viipotti.

Ulkona työt jatkuivat; Svenströmin huoneessa kaksi miestä napitti toistensa ohi.

Kuudes…

”Herra Svenström, miten olisi kevyt aselepo? Minusta on tärkeää, että tehtaalla vallitsee hyvä työilmapiiri. Se on myös teille eduksi. Tuloskortti, henkilökunnan optiot, herra…”

”…henkilökunnan optiot?”

Mitä ukko on jättänyt kertomatta?

”Kyllä, kaikki saavat optioita”, vastasi Väinö hymyillen. ”Ja henkilöstön hyvän yhteishengen ansiosta olemme aina menestyneet, vaikka kilpailu on viime vuosina kiristynyt. Kalkinkorvikkeet näet…”

Svenström viittoili Väinöä vaikenemaan ja istumaan.

Kaivureitten möyrinää ei enää kuulunut; kahvipaussi?

”Mitäs jos nauttisimme kupposelliset sovinnon merkiksi? Väinöhän sä oot?”

Laborantti nyökkäsi eikä ollut uskoa apulaisjohtajan olemuksen äkkinäistä muutosta. Mitä se tahtoo? Onko se tosissaan?

”Nyt, Väinö…kertoisitko, mitä nuo kaivurit noin kovasti touhuavat tuolla hautausmaalla. Laajentaako ne?”

Väinö puisti päätään.

”Ei ne sitä laajenna. Ne tyhjentää sen, lopullisesti…ja kun se on tyhjä, meillä ei ole enää halpaa ja runsaskalkkista raaka-ainetta naapurissa.”

”Tyhjentää…en ymmärrä…eikö sinne enää haudata…ketään?”

”Ei. Kaupunki on päättänyt rakentaa alueelle asumisoikeusasuntoja.”

Ulkona, tihkusateessa, punainen Daewoo-kaivuri rääkäisi ja kumosi kauhan sisällön kuorma-auton lavalle.

 

…parson russellinterrieri, partacollie, perunkarvatonkoira, picardienpaimenkoira, pinseri, pohjanpystykorva, pointteri, polski owczrarek nizinny, pomeranian, portugalinpodengo, puli…

 

Mänty ravisti lumet harvoilta oksiltaan suoraan Väinön päälle. Mies seisahtui, vilkaisi yläviistoon.

Mitä sinullakin on minua vastaan? Miksi kaikki ovat minua vastaan? En tietääkseni ole tehnyt yhtään rikosta elämäni aikana, olen vain yrittänyt, yrittänyt niin kovasti…rakastaa…olla mahdollisimman…Irene!

Mies pyyhkäisi lumet yltään. Sitten hän tähysi ympärilleen. Kuulosteli.

Ketään ei näkynyt, vain etäistä huminaa; yliurbanisoituneen yhteiskunnan pakkoliikennöintiä satunnaisesta paikasta A vielä satunnaisempaan paikkaan B — sekoita suhteessa 1:5, ravista…kalkkikato kaikkivoipa…

IRENE!

Väinö liukastui, liukumiina, painava reppu oli pudota selästä. Kokoontaitettavan lapion varsi kolhaisi takaraivoa. Äkillinen kipu liihotti ydinjatketta ylöspäin…

Sitä sinä…olit. Minulle. Lapsillemme. Nepulle…pian isi tulee taas kotiin ja rapsuttelee, hoidan vain….

Haukahdus.

Koira? Missä?

Mies kierähti ympäri. Nousi jaloilleen. Tusinas kyynel…

Uusi haukahdus. Neppu? Ei voi olla, Neppu on kotona järsimässä luuta tai nauttimassa Potua tai loikomassa parivuoteella, ei parivuode on hävitettävä ensi tilassa, on ostettava uusi! Irene, pian minä…kuuletko sinä minua? Minun on…

”Irene!”

Kaiku toisti Väinön karjaisun, joka otti kimmokkeen havupuista.

 …Irene…IreneIrene

Lumen peittämät hautakivet vaikenivat. Kaunis näky, Väinön oli myönnettävä kyyneltensä seasta. Hän lysähti polvilleen lumiselle jalkakäytävälle.

Hautausmaan uloskäynti häämötti sadan metrin päässä. Enää ei pitkälti, pian pääsen tehtaan luo ja päästän hel…

Kaksi haukahdusta. Snapsinteräviä. Pienen koiran, minkä vitun koiran, kenen juupelin koiran?

Enkö olekaan yksin?

Vapaus on jalostuneinta…”

 

…punavalkoinen irlanninsetteri, puolanvinttikoira, pyreneittenkoira, ranskanbulldoggi, rhodesiankoira, rottweiler, ruotsinlapinkoira, saksanmetsästysterrieri, saksanpaimenkoira, saluki, samojedinkoira, sarplaninac, saukkokoira, schapendoes, schipperke, sekarotuinen…

 

”Mikael…vielä…olisi yksi juttu, mistä haluaisin jutella kanssasi.”

”Niin mikä, herra pääjohtaja?” Svenströmin ääni hönki hunajamansikkaista jälkiruokasorbettia.

Pääjohtaja, tyylikkäästi kaljuuntunut kuusikymppinen Helsingin yliopiston kauppatieteen kunniatohtori, nojautui nahkasohvalla taaksepäin. Sitten hän koppasi lehtsikän pöydältä, näpäytti sen auki tuloslaskelman kohdalta ja ojensi laitteen Svenströmille

”Tuota, tuota minä ihmettelen. Johtokunta kokoontuu huomenna, eikä meillä liene muuta mahdollisuutta kuin irtisanoa sinut.”

”Mutta, herra pääjohtaja, tuloshan on kaikkea muuta kuin hälyttävä. Näkisin jopa, että se on erinomainen ottaen huomioon koiranmuonamarkkinasegmentin pirstoutumisen ja ulkomaisen kilpailun — siis Valtion ulkopuolisen…jos saan pyytää, kertokaa mihin olette tyytymätön?”

Pääjohtaja puisti päätään. Antoi virneensä paljastaa virheettömän etuhammasrivin, implantit oli kannattanut asentaa. Poika, poika, mikset sie lue rivien välistä…

”Kuulehan, Mikael. Minä kerron sinulle miksi meidän on annettava sinulle kalossinkuvaa takamukseen ja ilman irtisanomiskorvausta…”

 ”…herra pääjohtaja, jos se johtuu siitä Kankaron jutusta, niin…minähän olen syytön…oikeuskin totesi, että en voinut…”

”…herra Svenström, oikeus toteaa ja päättää kaikenlaista. Tässä tapauksessa sinä olit sen mielestä syytön, mutta entäs jos tulee toinen tapaus ja sitten sinä et olekaan viaton. Minä…me emme voi ottaa sellaista riskiä, että joku toinen joutuu yliajetuksi firman työsuhdeautolla. Vakuutusyhtiön tutkij…”

Mikael X. Svenström ponkaisi ylös sohvalta. ”Mitä vittua? Mitä te oikein höpisette? Ettekö olekaan kertonut minulle kaikkea työsuhteeni ehdoista?! Minä ole ainoa, joka ajaa firman autoa ja jos…”

”…istu persiilles, Mikael! Ja rauhoitu! Minä olen kertonut sinulle kaiken. Niin avoimesti kuin pystyn. Ja muuten, sinä olet ainoa, joka ajaa…ajoi firman työsuhdeautoa. Meillä muilla on autonkuljettaja.”

Pääjohtaja vaikeni ja nosti kättään.

”Tarjoilija, saisimmeko vielä konjakit, kiitos.”

”V.S.O.P.?”

”V.S.O.P.”

 

  …shiba, sileäkarvainen noutaja, silkkiterrieri, siperianhusky, skotlanninhirvikoira, slovakiancuvac, snautseri, spinone, suomenajokoira, sussexinspanieli, suursnautseri, sveitsinajokoira…

 

3-vuotias urospuolinen mustaterrieri tuijotti Väinöä silmiin ja murisi.

Rauhoitu poika, rauhoitu, oo tehny sulle mitään.

Kaksi miestä lähestyi, anorakkiasuisia, nuorehkoja. Opiskelijoita?

”Suokaa anteeksi, Jörö se aina jaksaa uhitella tuntemattomille. Saanko kysäistä…mitä mahdatte tehdä täällä tähän aikaan? Ette kai ole Poliisista ja tulossa hajottamaan tunnin päästä alkavaa mielenosoitustamme…tosin jos olette yksin liikkeellä niin luulenpa, että…”

Väinö naurahti. Nuori mies kurtisti kulmiaan. Outo hyypiö…

Lisää väkeä virtasi hautausmaan portista sisään. Väinö vilkaisi ympärilleen. Mitä täällä tapahtuu? Tänä iltana kun olen menossa rä…

Väinö vakavoitui yhtä äkisti kuin oli alkanut hekottaa. ”En, en ole poliisi, olen laborantti ja matkalla kohti lokoisia päiviä.”

”Hyvä, sittenhän voitte vaikkapa osallistua mielenosoitukseemme. Kas tässä, olkaa hyvä.”

Nuori mies ojensi Väinölle lentolehtisen.

 

MAISEMA-ARKKITEHDIT HAUTAUSMAAKULTTUURIMAISEMAN PUOLESTA     (MHP) RY, HONKANUMMEA EI SAA TUHOTA!.

OSALLISTU SINÄKIN. LIITY JOUKKOON JA/TAI MAKSA KANNATUSMAKSU!

 

Väinö liukastui. Taasko sitä…

Suti paikallaan, saappaat vikisivät. Hikikarpalot karvaisissa kainaloissain…

Tämä ei voi olla totta, tämä ei voi tapahtua, tämä…minä…Irene…jumalauta… siinäkö se olisi…

”Hei, mikä sille tuli?”

Opiskelijajoukko oli ryhmittynyt Väinön ympärille. Valmiina auttamaan? Valmiina potkimaan?

Räntäsade oli alkanut sakeutua, Väinö tunsi kommandopiponsa vettyneen, ryvettyneen sielunsa kärventyvän.

Terrierin orjallinen räksytys… mikset lakkaa ja mua…valmis…VALMIS!!!!

Päättäväisesti hän kömpi seisaalleen ja karjaisi: ”Vapaus on jalostuneinta orjuutta!”

Sitten hän asteli ulos hautausmaan portista, taakseen vilkaisematta, Kansainvälistä hyräillen. Hymyillen. Leveästi.

Opiskelijat jumppasivat, venyttelivät reisilihaksiaan ja pyörittelivät kauniita silmämuniaan. Terrieri vaikeni.

Väinö löntysti kohti tehtaan portin pielessä nököttävää valkoista postilaatikkoa. Siihen hän olisi sen jättävä, kirjallisen eroilmoituksensa. Väinö tunsi leijuvansa, saappaat lällättivät iloisesti loskassa; enää kymmenen askelta…yhdeksän, kahdeksan…

Siniharmaa E-Volvo kurvasi paikoitusalueelle, kuljettaja jarrutti.

Renkaat luistivat, hän yritti väistää. Turhaan.

Etupuskuri lennätti Väinön postilaatikon eteen. Vasen käsi haroi etuviistoon, kirjekuori lennähti loskaikkoon. Väinön tajunta sumeni.

Mikael X. Svenström astui autosta ulos. Katseli ympärilleen, kaivoi lehtsikän povitaskusta, soitti ambulanssin ja jäi huonoa tuuriaan manaten odottamaan yhä vain tihenevään räntäsateeseen.

 

  …tanskandoggi, unkarinvinttikoira, vehnäterrieri, venäjänvinttikoira, vihikoira, volpino italiano, whippet, yorkshirenterrieri…affenpinseri, akita, alaskanmalamuutti…

 

”Tulepas tänne!”

3-vuotias rottweiler hölkkäsi makuuhuoneeseen.

Kipsijalkainen mies ojensi kätensä ja silitti lemmikkiään. Hellästi.

”Neppu, olepa kiltti ja vaienna se. En kestä enää!”

Koira haukahti terävästi, käännähti ja nelisti keittiöön.

Paljasti teräviksi viilatut kulmahampaansa.

Alkoi murista.

Valkoinen koiranmuonapakkaus huokaisi ja vaikeni.

 

alanavigaatio