Unikankare - teatteri&tanssi navigaatio
5.5.2009
Teksti: Sami BlombergKuva: Jyri Pitkänen


PIMEYDESTÄ PIMEYTTÄ VASTAAN

Joose Keskitalo: Tule minun luokseni, kulta (Helmilevyt)

Hengellisistä piireistä lähtöisin olevan Joose Keskitalon neljännellä albumilla kuolema on entistä enemmän läsnä. Kyseessä on Joosen omien sanojen mukaan rakkauslevy ja sitä se onkin, omalla tavallaan. Tule minun luokseni, kulta on todella vaikea levy. Se ei aukene helpolla, mutta useiden ja taas useiden kertojen jälkeen levy tuntuisi vihdoin hieman avautuvan.

Uutukainen tuntuu enimmäkseen tutulta Jooselta, mutta muutostakin on tapahtunut. Kotikutoinen tuotanto on edelleen mainiota ja Joose laulaa yhä loistavasti omaperäisellä tavallaan. Raitojen määrä on aiempiin tuotoksiin verrattuna kasvanut, mutta määrä ei korvaa laatua. Laulut ovat todella lyhyitä ja se häiritsee siinä mielessä, että kappaleet tuntuvat jäävän keskeneräisiksi. Laulujen aihepiiri pyörii todella synkissä tunnelmissa, mikä on tietenkin osittain mustaa huumoria. Valonpilkahduksiakin tosin levyllä nähdään jonkin verran.

Vuosi sitten ilmestyneellä tämän levyn edeltäjällä, Kolmas maailmanpalo -orkesteri loi todella upeaa äänimaailmaa ja sitä kuullaan valitettavan vähän tällä levyllä. Blues- ja hengelliset vaikutteet ovat myös vähentyneet roimasti. Näitä allekirjoittanut jäi kaipailemaan.

Levyn parhaimmistoon kuuluu ehdottomasti hieno nimikkokappale, jonka kitarat kirskuvat ja Joose laulaa todella riipivästi. Pimeydestä pimeyttä vastaan soi komeasti yhtyeen säestämänä ja vierailevan vetopasunistin Erno Haukkalan panos on mitä mainioin.

Noiden kahden mestariteoksen jälkeen levyltä ei löydy todellisia helmiä, mutta useita todella hyviä kipaleita kyllä löytyy ja osa näistä on jopa hiomattomiksi jääneitä timantteja. Valitettavaa on se, että kun ne jäävät hiomattomiksi, niiden arvo jää pienemmäksi.

Edellä mainitun kaltaisista teoksista mainittakoon esimerkkeinä kansanlaulupohjainen Viis tyttöä, joka antaa uuden merkityksen sanalle kokonainen. Tuhoa ja kuolemaa koko maailmaan aukenee hitaasti, mutta kun se aukeaa niin ymmärtää sen hienouden. Mielestäni kyseessä on tietynlainen kannanotto maailman menoon tänä päivänä. Me palvelemme kuolemaa -kappaleessa nousee piano hienosti esiin taustalta. Piano instrumenttina jäi valitettavan pieneen rooliin tällä levyllä, mutta kyseisessä laulussa se nostaa tämän uuteen arvoonsa. Vaikka sanat ovat vain muutaman rivin mittaiset, Joose onnistuu lataamaan siihen uskomattoman tunteen. Jos hän olisi pystynyt samaan näissä muissa lyhyissä veisuissa, kokonaisuus olisi ansainnut huomattavasti paremman arvosanan.

Tästä huolimatta uskon, ettei Joosen kynä ole tylsynyt, tällä kertaa vaan jotain jäi uupumaan. Levy on todella ahdistava ja synkkä, mutta jos kuuntelet tarkkaan löydät sieltä suurta kauneutta. Valitettavasti sitä ei ollut tällä kertaa riittämiin.

Pisteitä: 3/5

alanavigaatio