Teksti: Sini JokinenKuvat: Anneli Perkiö

KURKISTUS AIKAAN ENNEN TURUN PALOA
Luostarinmäen käsityöläismuseo täyttää kesäkuussa 70 vuotta

Turun Luostarinmäen käsityöläismuseossa voi tutustua eri alojen käsityöverstaisiin ja uppoutua menneen ajan elämäntapaan. Luostarinmäki on ainut yhtenäinen puutaloalue, joka säilyi Turun vuoden 1827 palossa. Museo on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen, sillä alueen talot sijaitsevat alkuperäisillä paikoillaan. Ensimmäisen aloitteen Luostarinmäen asutuksen säilyttämiseksi teki taiteilija Axel Haartman jo 1900-luvun alussa. Haartman totesi Åbo Underrättelseriin kirjoittamassaan artikkelissa, että Turulla on Luostarinmäellä valmis ulkoilmamuseo. Tämän jälkeen kesti jopa 30 vuotta, ennen kuin käsityöläismuseo avattiin yleisölle kesäkuussa 1940.

Matka kahden sadan vuoden taa

Astuessani museon ihastuttavan vehreälle pihalle matkaan ajassa yli 200 vuotta taaksepäin. Olen keskellä puutaloaluetta, joiden rakennuksiin on sisustettu sekä käsityöläisten asuntoja että yli 30 eri alan verstasta esittelemään esiteollisen ajan kaupunkikäsityön historiaa. Millaisia tarinoita talot mahtavatkaan pitää sisällään?

Pienessä käsityöläispuodissa ajan hengen mukaisesti pukeutunut myyjä ottaa meidät iloisesti vastaan. Puodissa on esillä mm. viimeisen kammantekijän kampoja 1940-luvulta ja myynnissä vanhoja kukkopillejä, aapisia, kauhoja ja makeisia. Puoti on vanha sekatavarakauppa, jossa höökarit myivät päivittäistavaroita. Höökarit olivat merimiesten hyviä tuttavia, sillä he eivät itse saaneet ostaa ulkomailta tavaroita.

Matkani jatkuu kädentyöpajalle, jossa uuni on täynnä valettuja ruukkuja ja hyllyt kukkopillejä. Viehättävällä sisäpihalla on rakennus, missä sijaitsee kolmen eri asukin hyvin pelkistetyt asunnot. Suutarin majapaikka on täynnä erikokoisia kenkiä, kivilestit makaavat lattialla sängyn vieressä. Suutarin seinien takana sijaitsevat sekä hienomman herrasväen että keskiluokkaisen perheen asunnot.

Tupakkatalo-niminen rakennus on nimensä mukaisesti omistettu vain tupakkatuotteiden valmistukseen ja myymiseen. Talossa on huoneet sekä nuuskan että savukkeiden valmistukseen. Myymälän puolella on esillä kauniita savukerasioita sekä mitä taitavimmin tehtyjä piippuja mm. meripihkasta ja liidusta. Myymälässä on myös ns. paremmille asiakkaille takahuone, jossa kauppoja hierottiin poltellen sohvalla hienoimpia ja isoimpia takahuoneessa piilossa olevia piippuja. Kesällä Tupakkatalon pihalla sijaitsevalla pellolla kasvatetaan työnäytteenä tupakkaa.

Luostarimäeltä löydän niin palokunnan kärryt, postin, konditorion, kirjapainon kuin verhoiluliikkeenkin. Nyörinpunomosta näen upeita taidonnäytteitä nyöreistä. Kuparisepän asunto on tapetoitu sanomalehdillä ja naapurissa sijaitsevat hopea- ja kultasepät.

Talojen tarinoita

Yksinkertaisissa taloissa toistuu aina sama sisustus: sänky, kaappi, tuoli, pöytä, uskontoaiheinen pieni taulu sekä tulisija. Mitä muuta sitä toisaalta elämiseen tarvitsikaan? Vähän hienommissa taloissa on räsymatot lattialla, tapetit seinillä ja pitsiliinat pöydillä. Sisustukseen kuuluu myös kello ja isot, värikkäät taulut.

Kanervan veljesten koti on myöhimpään asutettu talo Luostarimäellä. Veljekset asuivat kodissaan vuoteen 1965 asti, minkä jälkeen he testamenttasivat talon museolla. Talossa on keittiö, makuuhuone ja kamari ja jopa sähkö. Talossa on myös ompelijan huone, missä ommellaan kesällä vanhalla singerillä. Kanervan veljesten kodissa nähdään työnäytöksinä myös jauhon jauhantaa.

Merimiehentalossa asuivat merimies ja hänen kuusi tytärtään. Talossa on runsaasti matkamuistoja meriretkiltä: simpukoita, meritähti, korallinpala sekä pallokaloja roikkumassa katosta. Talossa sijaitsee myös kutojan kammari. Voin mielessäni kuvitella kutojan työn teossa, samalla opettaen viereiselleen pikkutytölle kutomista vieressä olevilla aivan pienillä kangaspuilla. Kammarin seinällä on kehyksissä kutojalle omistettu, 200 vuotta vanha syntymäpäiväkortti.

Yllätyn, kun löydän erään talon keskeltä pikkuisen saunan. Saunan viereisessä huoneessa kehrääjä on paikan päällä kehräämässä lankaa sekä rukilla että sen aikaisemmalla muodolla, värttinällä. Entisaikaan käsityötaidot olivat naisille tärkeät: "Jos ei osoittanut olevansa taitava käsitöissä, ei paljon naimisiin ollut menemistä", kertoo Tuuli Lehtinen, joka opiskelee käden taitoja Mynämäen käsi- ja taideteollisuusopistossa.

Avoinna ti-su klo 10–18, 24.6. klo 10–15, suljettu 25–26.6. Liput aikuiset 6 €, lapset (7–17) 4 €, perhelippu 15,50 €. Opastuksia päivittäin – kysy kassalta.

Ohjelmaa kesäkuussa 2010: