![]() |
![]() |
| 7.6.2010 | |
|
Teksti: Sini Jokinen
Musiikki kaikuu koko kesän Turun Vanhalla Suurtorilla, kun Kirjakahvilan tuottama Urbaani kesäloma valloittaa kaupungin. Toista vuotta järjestettävä konserttisarja tulee tänä vuonna entistä ehompana: ohjelmaa on monipuolistettu, uudistettu ja jaettu pidemmälle aikavälille ulottuen kesäkuusta elokuuhun. Tapahtuma on rakennettu yhdessä ohjelmatoimisto Pommilaukan kanssa. Urbaani kesäloma viihdyttää 9.-12.6., 14.-17.7. sekä 4.-6.8.
"Urbaani kesäloma on rento ja letkeä kaupunkifestivaali vanhan keskustan sydämessä. Festivaali tarjoaa värikkään kattauksen musiikkia erilaisilta kokoonpanoilta ja houkuttelee kopistelemaan tanssikenkiä mukulakiville", kuvailee Kirjakahvilan toiminnanjohtaja Sini Keränen.
Kirjakahvila pyrkii festivaalin avulla elävöittämään Vanhan Suurtorin aluetta. Suurtori elää muulloinkin kuin joulu- ja keskiaikamarkkinoiden aikaan. Urbaani kesäloma on Keräsen mukaan myös ponnistelu Kirjakahvilan oman aseman vakauttamiseksi: "Viime vuonna päätimme, että on aika näyttää minkälaista osaamista Kirjakahvilalla on tarjota pienen, vapaaehtoisuuteen perustuvan toiminnan pohjalta. Kehittelimme Urbaani kesäloma -konseptin, konserttisarjan joka nostaa Kirjakahvilan profiilia ja jossa esiintyy isojakin nimiä."
Tapahtuman musiikillinen kattaus on todella laaja ja monipuolinen. Osa ohjelmistosta on osoitus turkulaisesta osaamisesta. "Kirjakahvilan omaehtoisuuden mukanaan tuomia etuja on se, että voimme itse päättää mitä haluamme tehdä. Tämä tarkoittaa sitä, että myös Urbaanin kesäloman kohdalla olemme voineet itse päättää ja valita ohjelmiston omien kiinnostuksenkohteidemme mukaisesti. Valintaprosessi oli demokraattinen ja melkoisen vallatonta visiointia: kuka tahansa kirjakahvilainen sai ehdottaa mitä tahansa artisteja, ja niistä ehdotuksista lähdettiin koostamaan ohjelmistoa kasaan realististen resurssien mukaan", Keränen kertoo.
Festivaalin viimeiset keikat sijoittuvat elokuun alkuun. Keskiviikkona 4.8. iskusävelmistöorkesteri Aninkaisten Sävel tanssittaa yleisöä 20- ja 30-lukujen rytmimusiikilla. Mukana on myös Turun oma Helge Kontio Populär -yhtye, joka soittaa parhaita iskelmiä ja kauneimpia ikivihreitä. Torstaina Zen Cafésta tuttu Samuli Putro saapuu Suurtorille uuden sooloyhtyeensä tukemana. Tapahtuman päättää perjantaina 6.8. kabareemusiikkiyhtye, tyylilajista toiseen hyppivä Kitkerät neitsyet, joka hämmästyttää kuuntelijoitaan satiirisilla ja kantaaottavilla sanoituksillaan. Lämppärinä Neitsyille soittaa tulista ja tanssittavaa musiikkia Jaakko Laitinen & Väärä Raha.
Tapahtuma sijoittuu Brinkkalan pihaan, jossa sijaitsee esiintymislava. Keräsen mielestä piha on tilana upea, ja Kirjakahvila haluaa lisätä sen käyttöä omalla toiminnallaan. Tapahtuma merkitsee todella paljon Kirjakahvilalle: "Tapahtuma on Kirjakahvilalle vuoden suurin ponnistus, ja se myös nostaa Kirjakahvilan nimen esiin uudenlaisissa yhteyksissä. Toivomme, että esiintyjät nauttivat mahtavasta miljööstä ja yleisö sekä keikoista että ympäristöstä. Tapahtuma on osoitus siitä, että Kirjakahvila on elinvoimainen ja kiinnostava kulttuuritoimija Turussa", Keränen pohtii.
Dj:t tanssittavat kansaa vielä esiintyjien jälkeenkin. Kirjakahvilasta saa kahvia ja pientä purtavaa. Tapahtuma on kokonaisuudessa K18. Lippuja voi ostaa ennakkoon Kirjakahvilasta sekä Levykauppa Äxästä.
|