![]() |
![]() |
| 28.11.2008 | |
|
Teksti: Tonja Levo UUSIA SARJAKUVANOVELLEJA
Huuda Huuda on vuonna 2006 Jelle Hugaertsin ja Tommi Musturin ajatusten pohjalta syntynyt kustannustoimisto. Kustantamon uusi, pitkiin sarjakuvanovelleihin keskittyvä pamflettisarja alkoi kolmen teoksen voimin. Ja kustantamon syksy toi mukanaan yhteensä neljä uutta teosta.
Kuvataiteilijaksi opiskellut Aapo Rapi on julkaissut Kuningas Toffee -sarjakuviaan aikaisemmin pienipainoisina omakustanteina. Sarjakuva kertoo ilkeän kuninkaan kyltymättömästä makean himosta. Kuningas on valmis uhraamaan luonnon, talonpojat, kaiken terveellisen ruuan ja vaikka aloittamaan sodan saadakseen makeisia itselleen.
Tarina etenee erään tilanteesta hyvin huolissaan olevan miehen kautta, hänen alkaessaan tutkia vanhoja kääreitä saadakseen tietää, miten maailma on joutunut niin huonoon jamaan.
Sarjakuva tuntui alussa hieman sekavalta, mutta sen edetessä uppouduin juoneen niin, että en voinut lopettaa ennen kuin sain tietää, mitä lopussa tapahtui.
Ollaan nätisti
Vuonna 2007 Kemin pohjoismaisen sarjakuvakilpailun voittanut Anna Sailamaan ensiteos Ollaan nätisti, koostuu viidestä novellista, joista jokainen käsittelee yhtä omaa perheenjäsentä - äitiä, isää, siskoa, veljeä ja mummoa.
Jokapäiväisistä tilanteista koostuviin novelleihin on jokaisen helppo samaistua, koska ne muistuttavat niin paljon reaalielämää. Veli-novelli tuo mieleeni omat isoveljeni, niin "pölijiä" kuin he itsekin ovat.
Ollaan nätisti on vahvasti murteella kirjoitettu sarjakuva, mistä johtuen jouduin lukemaan joitain kohtia useampaan kertaan tajutakseni, mitä siinä oikeasti sanotaan.
Äitienpäivä
Täysipäiväisesti sarjakuvien parissa työskentelevä Amanda Vähämäki on voittanut muun muassa vuonna 2005 Sveitsiläisen Fumento -sarjakuvafestifaalin sarjakuvakilpailun pääpalkinnon. Tänä syksynä hän julkaisi uuden albumimittaisen novellinsa Äitienpäivä.
Äitienpäivä kertoo kahden ystävän seikkailuista ja mielikuvituksen tuottamasta matkasta luontoon, aikamatkaillen. Sarjakuvassa on käytetty paljon vahvoja värejä, jotka luovat jokaiseen hetken oman mielenkiintoisen tunnelmansa - aloin miettiä, mitä värit kulloinkin tarkoittivat.
Amanda Vähämäki käyttää teoksessaan hyvin voimakastakin kieltä, joten sarjakuva ei sovi ihan pienille lapsille.
Sisyfos
Maalausta ja installaatiota yliopistossa opiskellut Anders Nilsen on palkittu yhdysvaltalainen sarjakuvantekijä. Hänen Sisyfos-sarjakuvansa pohjautuu kreikkalaisen mytologian samannimiseen kuninkaaseen, jonka päälle langetettiin kirous.
Sisyfos on omalla tavallaan hauska, mutta silti hyvin synkkä teos. Selkeä mustavalkoinen sarjakuva on helppolukuinen, eikä sinne ole tungettu mitään turhaa.
|