ELEKTRONIIKKAPRINSESSAT Kuuma ankanpoikanen esittää yhdessä Kodinkonemusiikin ystävien ja Kokeellisen elektroniikan seuran kanssa yhteistyöproduktion, joka yhdistää ennakkoluulottomasti uutta nukketeatteria, kokeellista elektroniikkaa, elektronista musiikkia, tanssia ja liveanimaatiota. Esityksiä Barker-teatterilla tämän viikon ajan joka päivä klo 19. KALENTERI
IMPROKLUBI TURUN KLUBILLA Kolmena tiistai-iltana (9.3., 23.3. ja 6.4.) järjestettävä Improklubi! tuo lavalle Turun mestarillisimmat improvisoijat ravintola Klubille. Esiintymässä mm. Juho Kaisti, Markus Lappalainen, Jussi Tanhuanpää, Karo Konkka, Kalle Keipi, Mikko Erjossaari ja Heini Kanniainen. KALENTERI
EI AIVAN TAVALLINEN ANNA KARENINA Andriy Zholdakin Anna Karenina on nykyajan sankaritar suorastaan tarantinomaisessa vimmassaan ja energiassaan, joka ei vaimene edes loppukohtauksessa. Hän taistelee, vaikka on väistämättä tuomittu häviämään. ARVOSTELU | ARTIKKELI | KALENTERI
SAKSET, KIVI, PAPERI JO-JO-TEATTERISSA Raila Leppäkosken kirjoittama myötätuntoinen tragikomedia perheestä, joka yhden kesämökkireissun aikana levittää jäsenten väliset konfliktit julmasti näkösälle. Kukaan ei säästä toista eikä jätä sanomatta viimeistä, suoraa sanaa. KALENTERI
KISA-VEIKKOJEN NÄYTTÄMÖLLÄ KANTAESITYS Turun Kisa-Veikkojen Näyttämöllä saa sunnuntaina kantaesityksensä Sirpa Karlssonin kirjoittama ja ohjaama musiikkinäytelmä Tiet. Musiikista huolehtii Legenda-66 Quintet, orkesterin johto ja sovitukset Kari Ruotsi. KALENTERI
KARIUS OCH BAKTUS SNART PÅ TURNÉ Åbo Svenska Teater och Folkhälsan inleder för att sprida kunskap om tandvård med pjäsen Karius och Baktus, som kommer att besöka daghem i Åboland, västra Nyland och Åland. ARTIKKELI
SOTATURISTIT SOPUKASSA Näytelmäkirjailija Laura Ruohosen karmaiseva farssi sotaturisteista Oolannin sodassa saa tänään ensi-iltansa kaupunginteatterin Sopukassa - Tehdasteatterin ja kaupunginteatterin yhteistyöproduktiona. ARTIKKELI | KALENTERI
TANSSILAVAN TAIKAA Hulvaton kokoillan lavatanssikomedia Sekahaku on Tanssiteatteri ERIn 20-vuotisjuhlavuoden loppuhuipentuma. Lavatanssinostalgiassa mukana myös vierailijat laulajanäyttelijä Dick Holmström ja haitaristi Iris Valin. KALENTERI
LAULAVAT SADEPISARAT ON RUOKAA KAIKILLE AISTEILLE
Tuomas Parkkisen ohjaama Laulavat sadepisarat Turun kaupunginteatterissa osuu ja uppoaa - maaliinsa nimittäin. Tarjolla on ruokaa kaikille aisteille: viihdettä ja show´ta, joka kuitenkaan ei hajoa pelkiksi irtonumeroiksi, kuten musikaalit helposti tekevät, vaan antaa myös juonen tasolla jotain pureksittavaa. ARTIKKELI | ARVOSTELU | KALENTERI
JÄNNITYSTÄ SAARELLA - JA TUOLLA PUOLEN Sopukassa esitettävä Tuolla puolen taivaanrajan on nuoren, Teatterikorkeakoulusta valmistuvan ohjaajansa vankka työnäyte. Hilkka-Liisa Iivanainen on työryhmineen onnistunut luomaan aivan omalakisen maailmansa, jonka outoon imuun katsoja uppoaa kakistelematta. ARTIKKELI | ARVOSTELU | KALENTERI
SIRKUSLAISEN ELÄMÄÄ Sirkusartisti ja jonglööri Kaj-Mikael Schütt perusti Turun keskustaan sirkuskaupan, jonka päämääränä on auttaa, neuvoa ja palvella ammattilaisia sekä sirkuksesta kiinnostuneita. ARTIKKELI
|
|
| © 1998 - 2010 Unikankare. Kaikki oikeudet pidätetään. |
|
|
|
|
Kaarinan nuorisoteatterin Ella ja jättipotti saa ensi-iltansa 5.3. klo 19. Seuraavat esitykset 7.3. klo 13 ja 16.
|
|
|
ÅST:n Studiossa Anne Franks dagbok 6.3. klo 18, 10.3. ja 11.3. klo 19. Liput 20/15/10 €. Glorious 10.3. klo 14. Liput 30/26/26 €.
Turun kaupunginteatterin päänäyttämöllä Anna Karenina 5.3. klo 19. Liput 29/24/19 €. Laulavat sadepisarat 6.3. klo 14 ja 19. Liput 35/33/30/27 €. Sopukassa Sotaturistit 25.3. ja 6.3. klo 19. Liput 20/18 €.
Kaupunginteatterin Pikkolossa Elli ja Mörkö 5.3. ja 11.3. klo 18.30. Liput 9 €. Kuten haluatte 6.3. klo 19. Liput 6 €. Kylä palaa -esitys 10.3. klo 19. Liput 15/12 €.
Linnateatterissa Mieletön Turun Lähihistoria 5.3. klo 19. Liput 24/19 €. Luolamies 10.3. klo 19. Liput 22/18 €. Ohukainen ja Paksukainen 11.3. klo 19. Liput 24/19 €.
Sakset, kivi, paperi Jo-Jo Teatterissa 7.3., 9.3. ja 11.3. klo 19. Liput 15/12 €.
Reviiri Turun ylioppilasteatterissa 6.3., 10.3. ja 11.3. klo 19. Liput 12/6 €.
Prinsessa Ruusunen Teatteri Tarmossa 28.2. klo 18. Liput 12 €.
Luokan vihollinen Turun Nuoressa Teatterissa 6.3. ja 9.3. klo 19. Liput 14/13/11 €.
Tanssiteatteri ERIssä Sekahaku 11.3. klo 19. Liput 22/18 €.
|
|